Antti Rinne: Brasilian metsäpalot vaara koko sivilisaatiolle

Pääministeri Antti Rinne on huolissaan Brasiliassa jylläävistä metsäpaloista, sanotaan Valtioneuvoston tiedotteessa. Rinne sanoo metsäpalojen uhkaavan koko maapalloa, eikä vain Brasiliaa tai Etelä-Amerikkaa.

– Tilanne on erittäin vakava ilmaston kannalta ja nyt pitää toimia, Rinne sanoo.  

Rinne on ollut yhteydessä Euroopan komissioon torstaina. Hän sanoo odottavansa EU:lta toimia jo tämän päivän aikana. Rinteen mukaan Suomen hallitus seuraa tilannetta erittäin tarkasti.

– Ilmastonmuutoksen torjunta on – kestävän talouskehityksen ja ihmisten hyvinvoinnin lisäämisen lisäksi – hallitukseni tärkeimpiä prioriteetteja kotimaassa, Euroopassa ja globaalisti. EU:n puheenjohtajamaana Suomi vaikuttaa kaikin mahdollisin keinoin ilmastonmuutoksen torjuntaan ja seuraa tilannetta erityisen tarkasti, hän sanoo tiedotteessa. 

Tilanteesta tullaan keskustelemaan Eurooppa-neuvostossa

Brasilian sademetsät ovat maailman ilmaston kannalta äärimmäisen tärkeä alue. Rinne on huolissaan siitä, miten Brasilia suhtautuu omiin metsiinsä tällä hetkellä.

– Brasilian on syytä tehdä kaikkensa, jotta koko sivilisaation kannalta vaaralliset palot saadaan loppumaan.

Rinteen mukaan Brasilian tilanteesta tullaan keskustelemaan Eurooppa-neuvostossa.

– On selvitettävä, onko meillä eurooppalaisittain annettavaa Brasilialle niin, että tulevaisuudessa voitaisiin välttyä tällaisilta paloilta. On sanomattakin selvää, että ilmastonmuutoksen kannalta maapallolla ei ole varaa tällaisiin paloihin, Rinne sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat