Antti Kuronen kiertää työkseen maailman konfliktialueita – pahinta on lasten hätä | MTV Uutiset
Antti Kuronen kiertää työkseen maailman konflikteja – pahinta on nähdä sodassa kärsivien lasten hätä: "On raskasta, kun 5-vuotias puhuu pommituksista"
5:55Katso video: Antti Kuronen oli paikalla, kun Butshassa etsittiin ja löydettiin Venäjän joukkojen teloituksissa kuolleita ihmisiä. Näin hän arvioi Putinin ja Venäjän sotarikoksia.
Julkaistu 15.07.2022 07:02
Tiia Palmén
tiia.palmen@mtv.fi
Ylen ulkomaankirjeenvaihtaja Antti Kuronen on tullut viimeistään kuluneen kevään ja kesän aikana tutuksi kaikille suomalaisille televisionkatsojille, kun toimittaja raportoi keskeltä Ukrainan sotaa.
52-vuotias Antti Kuronen on kiertänyt Ylen leivissä maailman konfliktialueita jo yli 10 vuoden ajan. Sitä ennen hän teki samaa työtä freelancerina.
Ensimmäistä kertaa Kuronen oli raportoimassa sodasta vuonna 1995 Sarajevossa. Vaikka kokemusta sota-alueilta on vuosien varrelta kertynyt paljon, herättää jokainen keikka edelleen tunteita.
– Kokemusta on tullut jonkun verran, mutta on todella tärkeää, ettei työhön saa turtua tai kyynistyä. Joka kerta tuntuu ikävältä, kun näen haavoittuneita ja kuolleita.
– Pahinta on nähdä lapsia ja pakolaisia sodan jaloissa, kuulla siviilien tarinoita, tavata kotinsa menettäneitä ihmisiä. Kyllä se koskettaa ja siksi on tärkeää ottaa asioihin etäisyyttä, kun palaan kotimaahan, Kuronen kertoo.
Kurosen työtehtävä Ylellä on matkustaa sota- ja konfliktialueille ja olla myös valmis lähtemään keikoille tarvittaessa todella nopeasti. Kuronen kuvaa ja editoi tv-juttunsa itse.
Ulkomailla hänellä on kuitenkin aina paikallinen avustaja mukanaan. Tänä kesänä hänellä on ollut poikkeuksellisesti myös kuvaaja Ivar Heinmaa työparinaan Ukrainassa.
– Olen paljon tekemisissä paikallisten kanssa ja kierrän paikkoja aina ihmisen kanssa, joka tuntevat ne. Paikallisten kanssa juttelu auttaa myös pääsemään irti kuormittavimmista asioista.
Venäjän suurhyökkäyksen alkamisesta on pian viisi kuukautta. Tuosta ajasta Kuronen on viettänyt lähes puolet Ukrainassa raportoimassa sodasta.
Ukraina on Kuroselle erittäin tuttu jo entuudestaan, sillä hän on raportoinut sieltä yli kahdeksan vuoden ajan. Ensiksi Kiovasta Maidanin kansannoususta ja keväästä 2014 lähtien Itä-Ukrainan sodasta.
– Minulle Venäjän sota Ukrainassa on jatkunut jo kahdeksan vuotta. Ensiksi Venäjän hybridisotana Itä-Ukrainassa ja tänä vuonna Venäjän avoimena suurhyökkäyksenä.
– Viimeisimmällä reissulla kävin Itä-Ukrainan Donbassissa ja tulin juhannukseksi takaisin. Tilanne siellä on erittäin vaikea. Varmasti elokuussa palaan taas Ukrainaan, koska sota jatkuu.
Viime kuukausien aikana Kuronen on nähnyt valtavan määrän kurjuutta. Ihmisiä, jotka elävät pommisuojissa ja joiden koko elämä ja omaisuus on tuhottu. Haavoittuneita ja kuolleita sotilaita ja siviilejä.
– Ruumiiden näkemiseen on jollain tasolla tottunut. Se on osa sotaa, ja sota on todella kauheaa ja ankeaa. Siinä ei ole mitään siistiä. Paikan päällä ymmärtää, miten raskasta sota on paitsi siviileille myös sotilaille.
Kaikista surullisinta on nähdä pienet lapset sodan jaloissa.
– Lapsipakolaiset koskettavat aina. On hyvin raskasta kuulla, kun 5-vuotias lapsi kertoo pommituksista eikä hän oikeasti edes ymmärrä mistä on kyse.
Kuronen oli Ukrainassa myös maaliskuussa, kun Butshassa löydettiin kymmeniä siviilipukuisia vainajia, joiden kädet oli sidottu. Heidät löydettiin sen jälkeen, kun Venäjän joukot olivat poistuneet alueelta.
– Olin mukana, kun viranomaiset etsivät ja löysivät teloitettuja ruumiita. Venäläissotilaat olivat yrittäneet tuhota ruumiit polttamalla. Ruumiista oli silti jäänyt melko paljon jäljelle, mutta niistä oli vaikea nähdä, oliko heidät teloitettu vai ei. Ruumiit oli piilotettu hiekkakasaan.
Venäjä on kiistänyt, että mitään rikoksia olisi tapahtunut Butshassa, joka oli yli kuukauden ajan venäläisjoukkojen hallinnassa.
Kurosen pitkän uran varrella on tapahtunut myös lukuisia asioita, joita hän ei unohda koskaan.
– Asiat, jotka koskettavat ja tuntuvat todella pahoilta, voivat olla aika yllätyksellisiäkin. Usein lapsiin liittyvät asiat ovat traagisimpia.
Erityisen syvälle Kurosen mieleen on painunut vuosi 2014. Silloin syttyi brutaali sota Itä-Ukrainassa, kesäkuussa Isis hyökkäsi Mosuliin ja elokuussa alkoi Gazan sota. Kuronen raportoi paikan päältä näistä kaikista.
– Siirryin jatkuvasti yhdestä paikasta toiseen ja olin aika väsynyt. Gazassa monet lapset haavoittuivat. Sairaalassa kohtasin tytön, joka oli halvaantunut. Tuo tyttö muistutti minua lapsista, joita tunsin Suomesta. Hän oli mielessä pitkän aikaa ja se kohtaaminen satutti.
Aina valmiina lähtemään
Kurosen työ poikkeaa melko suuresti useimpien toimittajien työstä, koska hän matkustaa jatkuvasti ja on myös koko ajan "hälytysvalmiudessa". Kurosen lähes koko työaika täyttyy keikoista.
Joskus ulkomaankirjeenvaihtajalle soitetaan kotitoimituksesta vain muutaman tunnin tai päivän varoitusajalla, että keikalle olisi taas lähdettävä.
– Jos vaikkapa illalla maailmalla tapahtuu iso uutistilanne, tavoitteena on lähteä seuraavana päivänä paikalle raportoimaan. Joskus lähtö viivästyy, jos pitää hankkia esimerkiksi viisumeja. Konflikti- tai sota-alueille ei voi mennä ilman lupia.
Työn yllätyksellisyydestä ja jatkuvasta varuillaan olosta huolimatta Kuronen pitää valtavasti työstään.
– Onhan tämä erikoinen elämäntapa, mutta tykkään siitä. Todella nopeita äkkilähtöjä tapahtuu kuitenkin vain muutaman kerran vuodessa, eli useimmiten keikkaa ehtii edes hetken aikaa valmistella.
Vuosien aikana Kurosen eteen on myös tullut tilanteita, joissa hän on pelännyt oman turvallisuutensa puolesta. Tällaisia tapahtui erityisesti uran alkupuolella.
– Kokemus on todella tärkeää tässä työssä. Aluksi olin ehkä vähän tyhmänrohkea, mutta nyt ymmärrän täysin, että sodassa myös toimittajalle voi käydä todella huonosti. Venäjän suurhyökkäyksessäkin on kuollut monta toimittajaa.
– Ylelle ja itselleni tärkeintä on yrittää välttää riskejä. Toisaalta meillä on velvollisuus mennä sota- ja konfliktialueille raportoimaan.
Kuronen tekee ulkomaankeikoilla jatkuvasti riskiarviointia. Jokainen aamu hän arvioi paikallisen avustajansa kanssa, mihin kannattaa ja voi mennä.
– Nykyään valitsen ennemmin asioita pois, jos tuntuu riskialttiilta mennä johonkin tiettyyn paikkaan. On tiedostettava, että vaarat ovat koko ajan läsnä. Sota-alueilla pää pitää pitää kylmänä.
Kurosta ei pelota sota- tai konfliktialueilla, mutta hän tuntee tietynlaista pelkoa ennen keikalle lähtöä.
– Kun olen lähdössä, silloin aina vähän pelottaakin. Mutta perille päästyä keskityn työhön. Näillä alueilla on onneksi usein myös muita toimittajia, joiden kanssa käymme asioita läpi.
– Tärkein tiimini ovat paikalliset, joiden kanssa toimin, Kuronen kiittelee.
Heinäkuussa Kuronen ehtii pitää lomaa ja viettää aikaa Suomessa. Se on paras keino päästä irti kuormittavasta työstä.
– Keikan jälkeen käyn aina muutaman päivän kierroksilla, ennen kuin pääsen palautumaan normaaliin arkeen ja irti työmoodista.
– On todella tärkeää seurata omaa jaksamistaan. Suomessa perhe ja läheiset sekä täysin tavalliset, arkiset asiat palauttavat minut maan tasalle, hän sanoo.
Kurosella on Suomessa perhe, joka on oppinut elämään miehen työn kanssa. Läheiset ovat tottuneet siihen, että Kuronen saattaa lentää minä hetkenä hyvänsä lähes mihin päin maailmaa tahansa.
– Olen tehnyt tätä työtä pitkään ja se on elämäntyylini. Kertyneestä kokemuksesta läheisilleni on syntynyt luottamus, että osaan toimia konfliktialueilla mahdollisimman turvallisesti.
Kuronen ei lomallakaan lopeta seuraamasta sotaa. Hän lukee päivittäin uutiset Ukrainan sodasta ja muista maailman konflikteista.
– Haluan tietää, mitä maailmassa tapahtuu. Mutta se on normaalia uutisten seurantaa, ei työtä. Ukraina on tällä hetkellä niin järisyttävän iso asia, että tunnen tarvetta tietää, mitä siellä tapahtuu.
