Antti Jokinen närkästyi Ylen Arto Nybergissä – puolusti kiivaasti uutuuselokuvansa

Antti Jokinen kommentoi Kätilö-elokuvan arvosteluita Arto Nybergin ohjelmassa.

Ohjaaja Antti Jokinen saapui Arto Nybergin vieraaksi sunnuntaina 6. syyskuuta viime viikolla ensi-iltansa saaneen Kätilö-elokuvan tiimoilta.

Haastattelussa Arto Nyberg hiillosti Jokista elokuvan saamista kritiikeistä, joissa Kätilöä kehutaan kauniiksi, Hollywood-tyyliseksi elokuvaksi, mutta tunteiltaan kylmäksi. MTV:n toimittaja listasi kolme syytä, miksi suurelokuva jättää kylmäksi.

– Kuulostavat subjektiivisen ihmisen mielipiteiltä, enhän minä näitä kriitikoille tee. Kyllä sen tuntee, kun elokuva on hyvä, tai siinä näytellään hyvin, Jokinen puolustautui.

– Hollywood-vertaus vain naurattaa. Suomessahan on tämä leimaamisen kulttuuri, että joku sanoo, että näytti ihan musiikkivideolta. Tykätään leimata, vaikka ei ole elokuvan historiallista ymmärrystä. Se on yhden ihmisen mielipide, ohjaaja sanoi viitaten historiaansa Hollywood-musiikkivideoiden tekijänä.

Antti Jokinen kertoi olevansa itse elokuviensa suurin kriitikko. Työryhmäänsä hän kehui estoitta ja oli valmis ottamaan syyt epäonnistumisista niskoilleen.

– Jos elokuvassa on jotain paskaa, niin se on mun syy. Sen mä otan kyllä vastaan.

Nyberg nosti esiin myös Aamulehden Antti Selkokarin kritiikin, jossa kummasteltiin sitä, että monesta suomalaisesta menestysromaanista tehdään elokuva. 

Jokinen kummasteli kommenttia.

– Toi on erittäin naiivi kommentti. En tiedä yhtään, kuka tuo on. Luonnollisestikin se, että kirjoista tehdään elokuvia, se on ollut aina elokuvahistoriassa mukana. Jos joku nyt herää tuohon, on nukkunut aika pitkät yöunet.

Lähetys Yle Areenassa.

Lue myös:

    Uusimmat