Antti Häkkänen nappasi hirmuvonkaleen – "Peto iski kiinni"

Antti Häkkänen nappasi öisellä kalareissullaan elämänsä toiseksi suurimman hauen. Vieläkin suurempi hauki on tavoitteena.

Kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen julkaisi Instagramissa kuvan, jossa hän iloisesti kannattelee käsillään haukea. Häkkänen kertoo MTV Uutisille napanneensa 7,1 kilon ja 96-senttisen hauen yöllä Mäntyharjulla.

– Peto iski kiinni, Häkkänen naurahtaa.

Häkkänen sanoo lähteneensä kalaan lähinnä tarkoituksena pyytää kuhaa, joita myös tarttui mukaan kaksin kappalein. Hauen kanssa hän joutui käymään pitkän taistelun, jonka hän kalasti uistellen, ahvenen näköisellä vaapulla.

Hauki ei kuitenkaan ole suurin Häkkäsen nappaama. Hieman suuremman hän sai noin kymmenen vuotta sitten ja tavoite vieläkin isompaan on.

– Tavoitteena on saada 10 kiloa rikki, Häkkänen kertoo.

Saalis on päätymässä burgereiksi.

– Olen haukea tässä fileeraamassa, illalla tulee vielä vieraita ja teen haukipihvejä burgereihin, Häkkänen kertoo suunnitelmistaan.

Häkkänen käy vapaa-ajallaan mielellään kalassa ja ajankohta on usein yöllä, sillä lomapäivät täyttyvät aktiviteeteista pienen lapsen kanssa. Aamuherätykset yöllisten kalastusreissujen jälkeen eivät aina ole kuitenkaan helppoja.

– Se on aina raskasta, mutta muuten ei meinaa päästä omien harrastusten pariin, kun on päivisin lapsen kanssa.

Häkkäsen lomapäivät ovat kuitenkin myös sisältäneet muutakin kuin lapsen kanssa huvipuistossa käymistä sekä kalastamista.

– Vaimon kanssa ollaan käyty Ruisrockissa ja Provinssissa, Häkkänen toteaa.

Ex-ministeri Antti Häkkänen muistelee vauvavuotta Ruuhkavuodet-sarjassa:"Vedin aika pitkän siivun 3–4 tunnin yöunilla" 10:38
Ex-ministeri Antti Häkkänen muistelee vauvavuotta Ruuhkavuodet-sarjassa: "Vedin aika pitkän siivun 3–4 tunnin yöunilla"

Lue myös:

    Uusimmat