Urheilun häirintätapaukset olivat puheenaiheena SuomiAreenan Taitekohtia-ohjelmassa. Painonnostaja Anni Vuohijoen mukaan urheilijat tarvitsevat parempaa oikeusturvaa ja huomattavasti nykyistä enemmän tukea, mikäli tekevät ilmoituksen häirinnästä tai joutuvat tutkinnan kohteeksi.
Suomen urheilun eettinen keskus Suek päätti toukokuussa, ettei Vuohijokea enää epäiltykään sopimattomien kuvien pyytämisestä ja fyysisestä kajoamisesta Pekingin olympialaisissa, kun yhtään uhria ei ilmoittautunut. Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori nosti tapauksen esiin huippu-urheiluyksikön johtajan paikalta eronneen Mika Lehtimäkeen liittyneen häirintätapauksen myötä.
Porin SuomiAreenassa kysyttiin Vuohijoelta, miten tapaus mielestä hoidettiin.
– Käsiteltiinkö se? Pitkä tarina, mutta (tapaukseni) kuvasi hyvin rajojen ja keskustelukulttuurin olemattomuutta, joka oli valloillaan. Häirintätapausten takana on aina ihmisiä, ja niitä ei voi lakaista pöydän alle. Esimerkiksi seksuaalista häirintää ei voi sivuuttaa. Pitää hyväksyä se ihmisyys ja se, että meillä on elämää urheilun ulkopuolella.
Urheilijoiden tukijärjestelmää edellämainituissa tapauksissa on saatu muutettua vasta kuluvan vuoden alusta. Siksi aiempina vuosina tapahtuneisiin häirintätapauksiin tai vastaaviin on urheilujärjestöjen sisällä vaikea enää puuttua. Tästä on saanut kärsiä nyrkkeilijä Jonna Hakkarainen.
– Olen tähän järjestelmään kyllä todella pettynyt.
Vuohijoen mielestä urheilijat ovat aina erilaisten auktoriteettien alla, jolloin epäkohtiin puuttumisiin vaaditaan poikkeuksellista rohkeutta.
– Aika harva uskaltaa sanoa, että tässä on jokin vääryys, koska sitten alkaa miettiä, mitä sponsorit sanoo, saanko tukirahoja. On iso kynnys sanoa, ettei tämä ole ok.
Vuohijoki ei olisi sanojensa mukaan selvinnyt keväästä ilman asianajajansa apua. Urheilun sisältä tukea ei saatu. Ja moni muukin etenkin nuori naisurheilija on jäänyt ajatustensa kanssa yksin.
– Ketään ei ole kiinnostanut, mitä urheilijalle kuuluu. Esimerkiksi (kolmiloikkaaja) Senni Salminen ei uskaltanut kertoa sukupuolisesta suuntautumisesta koska hän pelkäsi, miten se vaikuttaa hänen suoritukseensa.
5:47
Vanhojen epäkohtien haavat hoitamatta
Vuohijoen mukaan juuri nyt urheilijoiden on vaikea luottaa Suekin kaltaisiin laitoksiin, vaikka uudet vakavien rikkomusten kurinpitomääräykset ovat nyt voimassa. Vanhojen epäkohtien haavat ovat auki eikä niitä ole hoidettu.
– Suurin ongelma on avoimessa keskustelukulttuurissa, vaikeista asioista pitää puhua ja päästää irti häpeän tunteesta ja uskaltaa keskustella myös, jos on tehty väärin. Yhdysvalloissa ongelmatilanteet puidaan ja tukiverkosto rakennetaan kaikkiin suuntiin niin, ettei haavoja jää, Vuohijoki vertaa.
Suekin lakiasiainjohtaja Petteri Lindblomin mukaan tätä tukiverkostoa ei ole Suomessa saatu rakennettua seuratasolle asti.
– Seurajohtajat ovat kädettömiä, Olympiakomitea on tätä lähtenyt rakentamaan, mutta sitä ei ole saatu jalkautettua, jotta siellä (seura- ja valmentajatasolla) osattaisiin käyttäytyä.
Vuohijoen mukaan vaikeiden asioiden sanoittamiseen tarvitsevat tukea niin seurat kuin valmentajat ja urheilijatkin.
– Valmentajakeskeisyys muuttuu, urheilijat on nostettava keskiöön. Meidän on osattava sanoittaa, mikä on ok ja mikä ei.
"Naisten liattava kätensä päästäkseen johtoon urheilussa"
Muuttuisiko urheilukulttuuri terveemmäksi, jos urheilun johtotehtävissä olisi enemmän naisia?
– Ehdottomasti, mutta rakenne on karrikoidusti se, että mustapukuiset vanhemmat setämiehet ovat siellä, sinne ei ole helppo tulla. Rakennetta pitäisi avata, Lindblom myöntää.
Vuohijoen mukaan urheilussa tarvittaisiin naisten ja muiden vähemmistöjen kiintiöitä. Yhden ihmisen ääni ei kanna, tarvitaan useampia.
– Vierailin urheilun arvojohtamispaneelissa, jossa ei ollut yhtään naista puhumassa. Se ei tulemaan kauhean siistiä,. mutta veikkaan että muutos on tapahtumassa ja osan meistä on liattava käsiään, Vuohijoki vetoaa.