Anneli Auerin veljeä kuullaan tänään Ulvilan murhakäräjillä

Ulvilan murhakäräjillä kuullaan tänään Anneli Auerin veljeä ja hänen puolisoaan. Auerin lapset sijoitettiin heidän luokseen sen jälkeen, kun Auer oli joutunut tutkintavankeuteen epäiltynä miehensä murhasta.

Auerin veljen ja hänen vaimonsa odotetaan kertovan, miten kolmen nuorimman lapsen uudet kertomukset perheen isän kuolemaan liittyvistä tapahtumista tulivat ilmi.

Lapset alkoivat kertoa asioista viitisen vuotta henkirikoksen jälkeen eli kesällä 2011 ollessaan veneretkellä sijaisvanhempien kanssa. Hovioikeus oli hieman aiemmin todennut Auerin syyttömäksi miehensä murhaan.

Esimerkiksi Auerin toiseksi vanhin lapsi on sanonut kuunnelleensa murhayön tapahtumia oven takaa ja ettei havainnut kenenkään ulkopuolisen ääniä. Hän on sanonut kuulleensa muun muassa veitsen ottamisen, nauhurin käytön ja ikkunan rikkomisen ääniä.

Psykologian professori Pekka Santtila arvioi viime viikolla oikeudessa, että lapsen kertomus on mahdoton. Santtila on testannut asiaa tieteellisellä kokeella.

Auerin vanhin lapsi on kertonut alusta lähtien nähneensä ulkopuolisen miehen poistuvan terassin oven ikkunasta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat