Auerin piina alkoi jouluna 2006 – vuosien oikeustaistelu on nyt ohi

Näin Auer kommentoi päätöstä tuoreeltaan MTV:lle 1:24

Korkein oikeus ei myönnä valituslupaa Ulvilan murhajutussa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Anneli Auerin vapauttava tuomio jää voimaan.  

Hovioikeus katsoi helmikuussa, että Auer on syytön miehensä murhaan. Syyttäjät, osa Auerin lapsista sekä yksi uhrin omaisista hakivat ratkaisuun valituslupaa ja yrittivät saada asian vielä korkeimpaan oikeuteen.  

Syyttäjät katsoivat Auerin lavastaneen ääniä hätäkeskusnauhan taustalle.

Syyttäjien toimittamat äänianalyysit eivät kuitenkaan vakuuttaneet KKO:ta, ja se hylkäsi valituslupahakemukset.

Oheisella videolla Auer kertoo reaktioistaan päätökseen. Auerin puhelimessa haastatteli toimittaja Nina Rahkola.

Ulvilan murhajuttu on käynyt kaikki oikeusasteet läpi kaksi kertaa. Auer on katsottu käräjäoikeudessa kahdesti syylliseksi ja hovioikeudessa kahdesti syyttömäksi miehensä murhaan.

Korkein oikeus palautti edellisellä kerralla vuonna 2012 jutun takaisin lähtöruutuun, koska asiassa oli ilmennyt uusia todisteita. Käytännössä nämä uudet todisteet olivat Auerin lasten kertomuksia.  

Anneli Auerin puoliso Jukka S. Lahti surmattiin perheen kotona Ulvilassa joulukuussa 2006. Ensimmäinen käräjäratkaisu henkirikosasiassa annettiin vuonna 2010. 

Lue myös:

    Uusimmat