Anne Kyllönen säväytti taas! Suomalaishiihtäjän sprinttisensaatio vain 0,1 sekunnin päässä

Kerttu Niskanen ja Anne Kyllönen eivät selvinneet välieriin maastohiihdon Tour de Skin vapaan sprinttikilpailussa Sveitsin Lenzerheidessa sunnuntaina. Kyllösen veto oli tästä huolimatta loistava.   

Niskanen oli omassa alkuerässään kuudes. Kyllönen sen sijaan taisteli viimeiseen asti suorasta jatkopaikasta, mutta hävisi loppukiritaiston Ruotsin Emma Ribomille 0,1 sekunnilla. Suomalaisen aika ei riittänyt vertailussa, sillä erä oli melko hidasvauhtinen. 

– Alkuerä tuli helpolla. Siinä mielessä harmittaa karsiutuminen. Pitää olla kuitenkin tyytyväinen, kun pääsin lähelle välieräpaikkaa, Kyllönen totesi Ylen tv-haastattelussa. 

Kyllönen on edellisen kerran selvinnyt välieriin maailmancupin sprintissä maaliskuussa 2016, joten paikka semifinaalissa olisi ollut melkoinen sensaatio. Kyllösen alkukausi on ollut vaikea, mutta Lenzerheidessa hän osoitti huomattavasti pirteämpää kuntoa. Myös MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä huomautti tästä jo lauantain kisan jälkeen

Miesten puolella Lauri Lepistö, Perttu Hyvärinen, Iivo Niskanen ja Lari Lehtonen jäivät karsintaan. Näin kävi myös Vilma Nissiselle.  

Naisten kilpailun voitti Slovenian Anamarija Lampic ennen Norjan Maiken Caspersen Fallaa ja Venäjän Natalia Neprjajevaa. Miesten ykkönen oli odotetusti  Norjan turbomies Johannes Hösflot Kläbo, toinen Italian Federico Pellegrino ja kolmas ranskalainen Richard Jouve

Tour de Ski jatkuu naisten 10 kilometrin ja miesten 15 kilometrin vapaan kisoilla Italian Toblachissa tiistaina. 

Sprinttikisan lopputulokset päivitetty juttuun klo 13.58. 

Tour de Skin kokonaistilanteet, 2/7 kisaa

Naiset:

1. Natalia Neprjajeva RUS 31.18
2. Anamarija Lampic   SLO +0.01
3. Therese Johaug     NOR +0.05
4. Tiril Udnes Weng   NOR +0.08
5. Heidi Weng         NOR +0.16
6. Moa Lundgren       SWE +0.23
-------------------------------
14. Kerttu Niskanen   FIN +0.51
22. Anne Kyllönen     FIN +1.04
58. Vilma Nissinen    FIN +2.24

Miehet:

1. Johannes H. Kläbo   NOR 35.07
2. Aleksandr Bolshunov RUS +0.32
3. Johan Häggström     SWE +0.32
4. Paal Golberg        NOR +0.33
5. Sergei Ustjugov     RUS +0.34
6. Erik Valnes         NOR +0.36
--------------------------------
16. Iivo Niskanen      FIN +1.17
30. Perttu Hyvärinen   FIN +1.36
42. Lari Lehtonen      FIN +1.52
58. Lauri Lepistö      FIN +2.18

Lue myös:

    Uusimmat