Anne Kukkohovi osaa nauraa omille lukutottumuksilleen
Suosikkijuontaja Anne Kukkohovin kirjahyllystä löytyy business-kirjoja, taidekirjallisuutta sekä luonnonmukaista kauneutta käsitteleviä teoksia. Romaanien lukemiseen on tullut lapsen saamisen jälkeen taukoa.
Juontaja Anne Kukkohovi kertoo Kirjapiirin yhdeksännessä jaksossa olevansa lukijana puuskittainen. Nuorempana hän luki säännöllisemmin romaaneja ja dekkareita, mutta lapsen myötä lukemiseen on tullut taukoa.
– Olen elämässä muutenkin sellainen, että teen asioita innolla, ja sitten se voi jäädä vähäksi aikaa pois. Tällä hetkellä minulla on aika kova oppimisen paikka. Olen perustamassa tytäryritystä, ja siihen liittyy todella paljon riskejä ja investointeja. Sen takia minulla on tietokirjallisuusvaihe meneillään, hän sanoo.
Kukkohovi kertoo odottaneensa todella pitkään ennen kuin uskalsi lukea Terho Puustisen ja Mika Mäkeläisen yrittäjätarinoista kertovan teoksen Taivas+helvetti. Juontaja ja yrittäjä tuumii kirjaa esitellessään, että ihmiset pelkäävät epäonnistumista liian paljon. Hänen mielestään pitää mokailla ja munailla, kunhan epäonnistumisen jälkeen vain nousee nopeasti jaloilleen.
– Tästä kirjasta näkee, että yrittäjyyteen kuuluu tietty jääräpäisyys ja sinnikkyys. Toivottavasti sitä löytyy minulta, katsotaan.
Taidekirjat ja luomukauneus kiinnostavat Kukkohovia
Kukkohovilla on kotonaan paljon taidekirjoja, joita hän tykkää fiilistellä ja selailla. Juontajalla on mukanaan Damien Hurstin töistä kertova teos.
– Kävimme Lontoossa katsomassa hänen näyttelynsä. Näyttelyt ja moderni taide eivät ehkä kolahda sillä hetkellä, kun ne näkee, vaan niitä pitää muhitella.
– Mä tykkään tosi paljon katsella kuvakirjoja. Kuulostaa kyllä todella blondilta! Kukkohovi nauraa.
Lisäksi Kukkohovi valitsi mukaan Frantsilan luomuyrttitilan perustajan Virpi Raipala-Cormierin kirjoittaman teoksen "Luonnonkaunis". Kukkohovi on kiinnostunut puhtaudesta ja yksinkertaisuudesta ilman kemikaalikuormaa. Hän vieraili Frantsilan tilalla muutama viikko sitten.
– Mut kupattiin siellä ja veri lensi, oli ihan mahtavaa. Tässä kirjassa hienoa on se, että tämä käsittää ihmisen hyvinvoinnin ja kauneuden oikeastaan kaikista mahdollisista näkökulmista. Mukana on esimerkiksi homeopatiaa, rohdoshoitoa ja mikä ihon rooli on. Mukana on vanhankansankin juttuja, Kukkohovi kertoo.
Kirjapiiri AVAlla lauantaisin klo 17.30. Uusinnat maanantaisin klo 23.00.
(MTV Lifestyle)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää