Anne Kukkohovi muutti suunnitelmiaan – jää Yhdysvaltoihin: "Päätin jäädä tänne vähän pidemmäksi aikaa"

Anne Kukkohovilla on edessään sinkkukesä – juhannuksen jälkeen ex-malli lentää Amerikkaan 5:06
Anne Kukkohovi kertoo, millainen mies sytyttää hänet.

Anne Kukkohovi kertoo jäävänsä Los Angelesiin vähän pidemmäksi aikaa. 

Juontaja ja malli Anne Kukkohovi julkaisi Instagram-tilillään kauniin otoksen, jossa hän on rannalla. Kuvan yhteydessä tähti kertoo jäävänsä pidemmäksi aikaa Yhdysvaltoihin. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tänään olen ollut yhtä hyödytön kuin tämä postaus. Päätin jäädä tänne vähän pidemmäksi aikaa, jolloin ei ole niin kiire tehdä kaikkea mitä haluaisi. Joten tänään pelkkää lököttelyä ja hengittelyä. 

– Monesti pidemmissä reissuissa käy näin. Ensin sohitaan sinne tänne, sitten tulee pieni tasaantuminen ja tottuminen ja vasta sitten tajuaa mitä oikeasti kannattaa ja haluaa tehdä, Kukkohovi kirjoittaa. 

Kukkohovi kertoi MTV Uutisille kesäkuussa suuntaavansa juhannuksen jälkeen ensin New Yorkiin ja sitten Kaliforniaan.

Kukkohovi on tunnettu muun muassa Koko Suomi leipoo-ohjelman juontajana.

Koko Suomi leipoo myöhemmin syksyllä MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat