Anne Berner nousi täysin yllättäen ministeriksi, sai aikaan, suututti ja häipyi: Tänään hänet vapautettiin tehtävästään – lue presidentin kirje sanasta sanaan

Keskustan eduskuntaryhmä hyväksyi Anne Bernerin pankkipestin 1:33
Video: Keskustan eduskuntaryhmä hyväksyi Anne Bernerin pankkipestin helmikuussa. Presidentti myönsi Bernerille tänään vapautuksen ministerintehtävästä.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on vapautettu tehtävistään. Yritysmaailmasta politiikkaan vaihtanut Berner oli eduskunnassa vain yhden kauden, mutta ehti vaikuttaa ja herättää monenlaisia tunteita.

Sveitsinsuomalainen liikenainen oli ennen politiikkaan siirtymistä julkisuudessa muun muassa Leijonan luola -televisiosarjassa.

Alun perin Anne Bernerin oli tarkoitus lähteä kokoomuksen ehdokkaaksi. Hän on myöntänyt Ylelle allekirjoittaneensa sopimuksen ehdokkuudesta syksyllä 2014.

Jokin kuitenkin käänsi Bernerin pään, ja hieman alle 10 000 ääntä siivittivät Bernerin eduskuntaan keskustan listalta.

Yllätykset eivät olleet ohi. Pääministeri ja itsekin bisnesmaailmasta politiikkaan ponkaissut Juha Sipilä (kesk.) nosti puoluetoverinsa liikenne- ja viestintäministeriksi.

Valinta löi monet ällikällä, sillä ensimmäisen kauden edustajat nousevat harvoin pääministeripuolueiden ministeriksi – tiettävästi tilanne aiheutti tuohtumusta myös kokeneempien keskustalaisten parissa.

Taksiuudistus ja liikennekaari jättivät jälkensä

Ministerikautensa aikana Berner ei tullut tunnetuksi turhasta maltillisuudesta tai varovaisuudesta: ministeri esitti häpeilemättä korkealentoisiakin uudistuksia ja ideoita.

Uusi taksilaki lisäsi taksialalle joustavuutta ja kilpailua yrittäjien välillä. Uudistusta on arvosteltu rajusti, sillä ainakin Taksiliiton mukaan taksien hinnat nousivat uudistuksen takia.

Berner uudisti liikennemarkkinoita laajemminkin kiistellyn ja kunnianhimoisen liikennekaaren kautta. Tavara- ja joukkoliikenteen säätelyä uudistettiin reippaasti.

Mediatiedot kertoivat aluksi Bernerin kaavailleen jopa valtion tieverkon yksityistämistä. Tämän Berner kiisti, mutta esitti teiden yhtiöittämistä. Lopulta hanke kaatui poliittiseen vastustukseen jopa hallituskumppanien tuen oltua laihaa.

Autoveron poistaminen ei onnistunut

Varsin toimeliaan ministerikautensa aikana Berner ehti muun muassa esittää autoveroa kokonaan poistettavaksi.

Hanke kaatui, toisin kuin rautateiden henkilöliikenteen avaaminen kilpailulle. Kilpailutetun liikennöinnin on tarkoitus alkaa vuonna 2022.

Joulukuussa 2016 Berner kuvaili HS:lle, mistä haluaa olla liikenne- ja viestintäministerinä 20 vuoden päästä muistettu.

– Siitä, että olen tehnyt kauaskantoisia rohkeita ratkaisuja, jotka hyödyntävät Suomea laajasti sekä arjen sujuvuudessa ihmisten kannalta että elinkeino­elämän kilpailukyvyn näkökulmasta, Berner vastasi.

Presidentti vapautti tehtävästä, seuraavaksi ruotsalaispankkiin

Anne Berner ei juuri piilotellut aikeitaan olla politiikassa vain yhden vaalikauden ajan.

Lopulta tämän vuoden helmikuussa Bernerin uutisoitiin siirtyvän seuraavaksi ruotsalaisen finanssijätti SEB:n leipiin.

Uusi pesti alkaa kesäkuun alussa, joten tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi tänään Bernerille vapautuksen ministerintehtävästään.

Puoluetoveri Anu Vehviläinen hoitaa nyt toimitusministerin tehtäviä siihen asti, että seuraava hallitus saadaan kasaan.

Presidentin avoin kirje päätöksestä kuului kaikessa ytimekkyydessään seuraavasti:

"Tasavallan Presidentin avoin kirje

valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta 

Tasavallan Presidentti vapauttaa pyynnöstä kauppatieteiden maisteri, yrittäjä Anne Bernerin valtioneuvoston jäsenyydestä ja liikenne- ja viestintäministerin tehtävästä sekä käsittelemästä ulkoministeriön ja oikeusministeriön toimialaan kuuluvia asioita ja samalla nimittää kunta- ja uudistusministeri, filosofian maisteri, kansanedustaja Anu Helena Vehviläisen kunta- ja liikenneministeriksi.

Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2019

Tasavallan Presidentti

Sauli Niinistö


Pääministeri Juha Sipilä".

Lue myös:

    Uusimmat