Ammattikoululaiset tupakoivat selvästi lukiolaisia enemmän – päivittäin polttavia tyttöjä enemmän kuin poikia

Ammatillisten oppilaitosten opiskelijoista tupakoi päivittäin selvästi useampi kuin lukiolaisista, ilmenee THL:n tuoreesta raportista. Nuorten tupakointi on kuitenkin vähentynyt kymmenen vuoden takaisesta merkittävästi. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaiseman tilaston mukaan nuorten tupakoinnissa on havaittavissa oppilaitostyyppeihin liittyviä eroja.

Tänä vuonna ammatillisissa oppilaitoksissa ensimmäistä ja toista vuottaan opiskelevista 18 prosenttia tupakoi päivittäin. Ammatikoulua käyvistä tytöistä päivittäin polttaa 21 prosenttia ja pojista 17 prosenttia. Lukiolaisista päivittäin tupakoi kolme prosenttia.

Peruskoulussa 8. ja 9. -luokkalaisista kuusi prosenttia tupakoi päivittäin. 

Nuorten tupakointi vähentynyt

Nuorten eli 14–20-vuotiaiden päivittäisen tupakoinnin suunta on ollut alaspäin viimeisen vuosikymmenen aikana.

Tänä vuonna päivittäin tupakoi pojista 7 prosenttia ja tytöistä 6 prosenttia.

Kymmenen vuoden takaisiin lukuihin on vissi ero. Vielä vuonna 2009 vastaavat osuudet olivat 21 prosenttia pojilla ja 22 prosenttia tytöillä.

Nuuska kiinnostaa myös tyttöjä

Nuorten keskuudessa nuuskaaminen on huomattavasti yleisempää pojilla, mutta se on alkanut tilastojen valossa kiinnostaa enemmän myös tyttöjä.

Ammatillisten oppilaitosten ensimmäisen ja toisen vuoden tytöistä nuuskaa käytti päivittäin 6 prosenttia. Osuus oli 2 prosenttia vuonna 2017. Peruskouluissa ja lukioissa nuuskan käyttö tytöillä oli tänä vuonna 1–2 prosentin luokkaa.

Ammatillisissa oppilaitoksissa nuuskaa päivittäin käyttäviä poikia oli tänä vuonna 20 prosenttia, mikä on enemmän kuin 2010-luvun alussa. 

Peruskoulussa päivittäin nuuskaa käytti pojista kahdeksan prosenttia ja lukioissa seitsemän prosenttia. Näissä oppilaitoksissa nuuskan käytön kasvu on pojilla tasaantunut viimeisen neljän vuoden aikana.

Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan päivittäinen sähkösavukkeiden käyttö oli runsainta 18-vuotiailla pojilla, joista käyttäjiä oli kolme prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat