Amerikkalaisvapaaehtoinen sai ensimmäisenä ihmisenä koevaiheessa olevan Covid-19-rokotteen – suomalaisasiantuntija kertoo, miksi uutta teknologiaa hyödyntävään rokotteeseen pitää suhtautua suurella varauksella

Koronavirusrokotteen kehittämisestä käydään maratonkilpailua – USA:ssa aloitettu jo ensimmäiset ihmiskokeet 8:32
Katso lisää aiheesta yläpuolelta.

Amerikkalaisvapaaehtoinen on ensimmäinen ihminen, joka on saanut koevaiheessa olevan Covid-19-rokotteen.

Kyseisen rokotteen tarkoitus on saada solut luomaan proteiinia, jota on uuden koronaviruksen ulkopinnalla. Tämän olisi tarkoitus laukaista virusta vastaan immuunipuolustuksen.

1.4. alkaen rokotetutkimuskeskuksen johtajana aloittava Mika Rämet kertoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa, että rokotteeseen pitää suhtautua vielä suurella varauksella.

- Rokotekehitys on hankalaa. On olemassa monia eri tapoja kehittää rokotteita. Tämä RNA-teknologia on ihan uusi teknologia, jota ei rutiinikäytössä ole meidän kansallisessa rokoteohjelmassa olemassa. Ei ole sataprosenttisen varmaa onko se tehokas, onko se turvallinen, sopiiko se kaikille käyttäjille, Rämet kertoo.

Lisää aiheesta pääset katsomaan yläpuolelta löytyvältä videolta.


Lue myös:

    Uusimmat