Amerikkalaisparin vauva syntyi kadulle aamuyöllä – lapsen isä sitoi napanuoran kasvomaskilla: "Tämä on viimeinen tapa, jolla halusin poikani tulevan maailmaan"
Sarah Rose synnytti poikansa kadulle, koska sairaalan ovi ei auennutkaan. Lapsen isä David sitoi napanuoran kasvomaskin avulla.
Kun David ja Sarah Rose Patrick olivat matkalla saattamaan lastaan maailmaan, tielle osui yllättävä mutka. Pari saapui synnytyssairaalan pihaan Louisvillessä vain havaitakseen, että se on kiinni, kertoo Yahoo.
Sairaalan ovi olikin kiinni
Sarah Rose oli herännyt aamuyöllä supistuksiin. Parilla on jo kaksi muuta lasta, jotka jäivät isovanhempien hoitoon, kertoo NBC News. Sairaalalla eteen kuitenkin tuli ongelma: sairaalan ulompi ovi avautui, sisempi ei.
– He eivät avaa, me emme pääse sisään. Valot ovat himmeinä eikä paikalla ole edes vartijaa, ei mitään, David muistelee tapausta.
– Olimme ällistyneitä, varsinkin, kun oma lääkärimme sanoi, että tänne meidän pitää tulla.
Pari ei yrityksistään huolimatta löytänyt avautuvaa ovea. He päättivät ajaa toiseen sairaalaan, mutta Sarah Rosen supistusten tahti kiihtyi koko ajan. Kävi selväksi, ettei ajomatkaan olisi aikaa.
– Kävelemme kadulla kohti autoa, kun vaimoni yllättäen pysähtyy, kumartuu ja käyttää minua kävelykeppinä ja sanoo "lapsivesi meni". Hän melkein lyyhistyi.
Lapsi syntyi kadulla
David veti esiin puhelimensa ja soitti hätänumeroon. Sarah makasi maassa tuskaisena.
– Näin, että verivana valuu hänestä lähimpään viemäriin, David kuvailee.
Hätäkeskuspäivystäjä käski riisua Sarah Rosen housut, ja David teki työtä käskettyä. Sarah Rose tunsi, että lapsi on syntymässä.
– Kun vedin housut alas, näin poikamme päälaen. Hänen päänsä vain tuli ulos, näin hänen kasvonsa ja kaiken, David kuvaa.
Vain sekuntien kuluttua David otti vastaan syntyneen poikansa.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Tämä on viimeinen tapa, jolla halusin poikani tulevan maailmaan"
– Heti, kun näin hänet ulkona, olin huolissani siitä, että hänen olisi kylmä, Sarah Rose sanoo.
– Mietin, miten voisin lohduttaa häntä, ja vedin hänet ylös rinnalleni, jotta hän olisi lähelläni.
Sarah Rose myöntää, ettei synnytys mennyt aivan toiveiden mukaan.
– Tämä on viimeinen tapa, jolla halusin poikani tulevan maailmaan, ja yritin antaa hänelle sen pienen lohdun, jota saatoin tarjota, hän sanoo.
Sitoi napanuoran kasvomaskilla
Hätäkeskuspäivystäjä käski seuraavaksi Davidia sitomaan lapsen napanuoran jollakin. David etsi sopivaa narua sairaalakassistaan, mutta ei löytänyt mitään.
– Vaimollani ja minulla oli covid-19-kangasmaskit, joita isoäitini on käsin ommellut puuvillasta, ja maskini oli vielä kasvoillani. Vaimoni otti omansa pois ja sanoi "käytä tätä", David kuvailee.
– Rullasin maskin tiukasti kuin tortillan ja tein parhaani sitoakseni solmun.
Pian ambulanssi saapui paikalle. Äiti ja lapsi voivat hyvin; lapsen nimeksi tuli Navi. Sarah Rose kertoi NBC:lle, että perheen lapsiluku on nyt täynnä.
Miksi ovet olivat kiinni?
Se, miksi sairaalaan ei päässyt, ei toistaiseksi ole selvinnyt. Sairaala kommentoi Yahoolle, että sen ovelta löytyy ovipuhelin, eivätkä kaikki ovet ole koskaan lukossa.
Lähteet: Yahoo.com, NBCnews.com, CBSnews.com
Uusimmat
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – Jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
19:36
Armenialaisviranomaiset: Jo yli kolmannes Vuoristo-Karabahin asukkaista on paennut Armeniaan
-
19:24
Ruotsia riivaavaa rikollisuus on vaarassa levitä Norjaan – pahamaineinen Foxtrot hamuaa nyt öljymaan huumemarkkinoita
-
19:13
Nyt puhuu Ruotsin jättänyt kohuttu tähti – "Tärkeämpiä kuin mikään muu maailmassa"
-
19:12
Kouluväkivalta ei ole enää "happy slappingia" – raa'an väkivallan kuvaamiselle järjestetään jopa sessioita: "Osa saa niistä tyydytystä"
-
19:05
Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
-
19:02
Pelikiellon lusinut kohupelaaja Tarmo Reunanen yritti yllättävää temppua – katso
-
18:46
HIFK:n pelissä hurja salama-alku: 15 sekunnissa helisi
-
18:40
Pohjois-Korean karkottama sotilas palautettu Yhdysvaltojen huostaan
-
18:35
Video näyttää sadan nuoren ryöstöretken USA:ssa – saaliiksi iPhoneja ja lenkkareita
-
18:29
Palomestari perkaa öisen hälytysajon tapahtumat Helsingissä: Kuinka hyvin suomalaiset osaavat väistää hälytysajoneuvoa?
-
18:21
"Tämä paha poika kun parkkeeraus Helsinki edustaan" – Putinin trollibotin "Jarmo Virtasen" sotalaivafantasiat menivät pahanpäiväisesti pieleen
-
Lataa lisää