Amerikkalaismedia huomioi Aki Riihilahden tempauksen – tanssi kadulla Lionel Messin saamiseksi: "Puuttuu vain 199 miljoonaa ja hiukan päälle"

Aki Riihilahti ja Katri Mäkisellä selvät sävelet tanssikilpailun alkuun –"Mä olen tän homman toimitusjohtaja" 3:11
Videolla Aki Riihilahden kommentit osallistumisestaan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan sekä esimakua tulevasta.

Kotimaisen jalkapallon Veikkausliigan HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti hauskuutti tanssivideollaan sosiaalisessa mediassa. Riihilahti keräsi katutanssijana varoja Lionel Messin hankkimiseksi HJK:hon.

Jalkapallomaailma järkyttyi vastikään, kun tieto Messin siirtymisestä tuli julkisuuteen. Argentiinalaistähteä on huhuttu erityisesti PSG:hen. Riihilahti päätti kuitenkin heittää oman hattunsa kehään aloittamalla varainkeräyksen.

Riihilahti tanssii videolla rumpusäestyksen tahtiin ja toteaa ohikulkijalle, että lahjoita Messi HJK:hon. Samalla lakiin sujahtaa muutama euro hankintaa varten. 

– Enää puuttuu vain 199 miljoonaa ja hiukan päälle, Riihilahti toteaa videolla.

Kansainvälisissä ympyröissä huomioitiin myös Riihilahden otteet, sillä elsalvadorilainen media El Salvador teki jutun entisen jalkapalloilijan suorituksesta.

– Suurta uskoa sille, että lojaali elsalvadorilainen fanikuntamme tekee eron, Riihilahti julkaisi Twitterissä.

Riihilahti nähdään myös tällä kaudella Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa tanssiopettaja Katri Mäkisen parina.

Alla Riihilahden tanssisuoritus sekä elsalvadorilaismedian noteeraus HJK-pomon suoritukselle.

Lue myös:

    Uusimmat