Amerikkalaiskoneet loukkasivat Suomen ilmatilaa kahdesti

Amerikkalaiset C-17-kuljetuskoneet loukkasivat elokuussa samalla lennolla kahdesti Suomen ilmatilaa, kertoo Rajavartiolaitos.

Esitutkinnan mukaan kaksi konetta kävi syvimmillään 20 kilometrin syvyydessä Suomen alueella. Koneet eivät kuitenkaan käyneet Ahvenanmaan demilitarisoidulla vyöhykkeellä.  

Kuljetuskoneet olivat siirtolennolla Virosta Pohjois-Amerikkaan. Niiden lentosuunnitelmat kulkivat pitkin kansainvälistä lentoväylää, joka kulkee Suomen alueen kautta Hangon ja Ahvenanmaan välisellä merialueella.

Valtion koneille olisi pitänyt hakea lupa tulla Suomen alueelle. Yhdysvallat ei ollut lupaa pyytänyt.  

Suomen aluelennonjohto kiinnostui koneiden lentoreitistä jo ennen niiden saapumista Suomen ilmatilaan. Selvittelyn aikana koneet kuitenkin ehtivät jo lentää Suomen ilmatilaan, eikä niitä pystytty enää reitittämään uudelleen.  

Tapauksen esitutkinta on lopetettu kustannussyistä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että epäiltyjen amerikkalaisten saaminen Suomeen mahdollista sakkotason asian kuulustelua varten olisi ollut liian työlästä ja kallista. Menettely on tyypillinen valtioiden välisissä alueloukkausjutuissa.  

 

Lue myös:

    Uusimmat