Amerikan ikoni - punapuu - kasvaa myös Euroopassa

Amerikkalaisia jyhkeitä punapuita on kasvanut Walesissa jo yli 140 vuoden ajan. Nyt Walesin parlamentti on päättänyt istuttaa 77 000 uutta punapuun tainta seuraavan kolmen vuoden aikana.

Valtavia punapuita pidetään maailman suurimpina puina, sillä ne voivat kasvaa jopa satametrisiksi. Niistä on tehty koteja amerikkalaisille jo vuosisatojen ajan. Nyt myös muualla, kuten Walesissa, on herätty huomaamaan punapuun käyttö puutavarana. Punapuu on kaunista ja kestävää.

Walesiin Leightoniin istutettiin punapuumetsikkö yli 140 vuotta sitten. Ensimmäiset taimet tuotiin Yhdysvalloista jo vuonna 1858. Euroopan suurin punapuumetsä on tänä päivänä yli 12 hehtaaria. Vuoteen 2016 mennessä uusia taimia aiotaan istuttaa peräti 77 000.

– Walesin kivennäismaat sopivat punapuille. Lisäksi meillä on riittävän kostea ilmasto niille, kertoo punapuiden parissa yli 30 vuotta työskennellyt vartija David Williams.

Walesilaisen punapuumetsän omistaja testamenttasi metsän vuonna 1958 Royal Forestry Societylle. Tämä brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö on jatkanut puiden istuttamista ja vanhan metsän hoitoa muun muassa poistamalla vaurioituneet puut. Paikka on suosittu turistikohde.

– Punapuu on majesteettinen kokonsa takia, koko on sen kauneus, toteaa Royal Forestry Societyn edustaja Trevor Trevor.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat