Älykäs mainonta aiheuttaa vallankumouksen lähes jokaisen arkeen

Olet ostanut jääkaapin netistä. Ostoksen jälkeen alat nähdä verkkosivuilla jatkuvasti jääkaappimainoksia. Harva tarvitsee montaa jääkaappia ja juuri jääkaapin ostaneena tuskin hankit uutta kovin nopeasti. Mitä järkeä siis näissä mainoksissa on?  

– Ei tietenkään mitään, sanoo Jani Halme, ToinenPHD-mediatoimiston luova johtaja. Tällaisessa tapauksessa mainostajan käyttämät tietokannat ja robotiikka ovat tunnistaneet, että kuluttaja on käynyt verkossa vertailemassa eri jääkaappeja, mutta ei sitä, että ostos on tehty.   

Tämäntapaiset hasardit jäävät pian historiaan, sillä tulevaisuuden jääkaappi on älylaite, joka kohdentaa mainonnan aivan uudella tavalla, kuvailee Halme. Älykäs jääkaappi oppii tunnistamaan perheen kulutustottumukset ja tietää, että kaapissa pitäisi olla esimerkiksi maitoa ja juustoa. Kun nämä tuotteet loppuvat, jääkaappi kommunikoi perheen älytelevision kanssa ja pian mainoskatkoilla näkyy meijerituotteiden mainoksia.  

Kohdentaminen, tarkkaan räätälöidyn mainostamisen teknologia kehittyy jatkuvasti ja muuttaa mainontaa perinpohjaisesti, toteaa Halme.

Mainonta yhä yksilöllisempää

Digitaaliseen markkinointiin erikoistuneen Kurion luova johtaja Jari Lähdevuori korostaa yksilöllistä sisältömarkkinointia.   

– Sen sijaan, että mainonta keskeyttää tekemisesi, tuotetaankin markkinoinnillista sisältöä, jonka parissa haluat viettää aikaa.  

Niinpä tietokoneella tai puhelimen näytöllä siellä täällä vilkkuvat mainokset, yhtäkkiä esiin pullahtavat videot tai mainos, joka peittää tekstin, vähenevät ja sivustot selkeytyvät.   

Vähemmän mainoksia sisältävä sivusto voi olla jopa tuottoisampi ja saada paremmin kuluttajan huomion kuin kaikenmaailman sälää sisältävä sekametelisoppa.  

Kuluttaja voi myös ostaa itsensä irti mainonnasta. Esimerkiksi musiikkipalvelu Spotify mainostaa mainoksettomuutta ja sen mainoksista riisutun version saa käyttöön rahalla.  

– Jos en kuluttajana siedä mainoksia, minulle pitää pystyä räätälöimään mediatuotteita, joissa niitä ei ole. Mutta tällöin tuotteet ovat kalliimpia. Jokainen päättäköön itse, sanoo Jani Halme.  
  

Lue myös:

    Uusimmat