Alustavissa tuloksissa vihreä aalto EU-parlamenttiin – puheenjohtaja: "Olemme nähneet samaa politiikkaa liian pitkään"

Euroopan parlamentin uumenista, vihreiden vaalikatsomosta, kuului sunnuntaina riemunkiljahduksia, kun ensimmäisiä ennusteita vaalituloksista julkistettiin.

Vihreät oli alkuillan ennakkotietojen mukaan nousemassa Saksan toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja tuplaamassa kannatuksensa yli 20 prosenttiin.

Vihreiden ryhmän yhteispuheenjohtaja Philippe Lamberts arvioi, että ensimmäiset tiedot EU-vaalien tuloksista vahvistavat vihreän aallon konkretisoituneen Euroopassa.

Myös esimerkiksi Hollannissa ja Irlannissa vihreät puolueet olivat nousemassa muutaman prosenttiyksikön.

– Vaalitulos vahvistaa sen, että meidät nähdään kokonaisvaltaisena vaihtoehtona valtapuolueille, Lamberts sanoi STT:lle ennen kuin suuntasi puolueväen joukkoon.

Vihreät lupaa hänen mukaansa muokata lähipäivinä ja lähiviikkoina sitä politiikkaa, jota Euroopan unionissa tehdään viiden vuoden aikana. Huomiota ei hänen mukaansa niinkään laiteta nimityksiin.

– Älkää odottako meidän puhuvan siitä, kenen pitäisi olla milläkin paikalla, koska kyse on siitä, mitä tehdä. Olemme nähneet samaa politiikkaa liian pitkään. Muistatteko, miten Jean-Claude Juncker kutsui komissiotaan viimeisen mahdollisuuden komissioksi. En nähnyt merkittävää muutosta politiikassa.

Saksassa äänestettiin viiden vuoden takaista ahkerammin. Äänestysaktiivisuus oli 59 prosenttia, jossa nousua oli yli kymmenen prosenttiyksikköä.

Esimerkiksi Puolassa ja Italiassa vihreillä ei ole vahvaa asemaa, mutta Lambertsin odotukset kohdistuivat Saksaan, Ranskaan, Benelux-maihin, Irlantiin ja Britanniaan.

– Pohjois- ja Länsi-Euroopassa meillä on hyvä kannatus, itä ja etelä on vaikeampi.

Lue myös:

    Uusimmat