Ällistyttävä olut keksitty: Ei aiheuta krapulaa
Hyviä uutisia oluen ystäville: tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen oluen, jonka juonti ei aiheuta päänjyskytystä tai pahoinvointia – ainakaan helposti.
Australialaiset tutkijat ovat kehittäneet nesteyttävän oluen, joka sisältää urheilujuomista tuttuja elektrolyyttejä. Nesteyttävien elektrolyyttien ansiosta alkoholipiitoista olutta voi nauttia huolettomammin ilman, että keho kärsii nestehukasta. Samalla myös krapula pysyy loitolla.
Tutkijat joutuivat kuitenkin hieman pudottamaan oluen tavallista alkoholipitoisuutta saadakseen juomasta täydellisesti nesteyttävän. Griffithin yliopiston terveysinstituutin tutkijat kehittivät oluen testaamalla neljän eri olutlajikkeen variaatioita. Tutkimuksissa havaittiin, etteivät pienet ainesosamuutokset vaikuttaneet huomattavasti oluen makuun.
– Elektrolyyttejä sisältävällä light-oluella oli ylivoimaisesti paras vaikutus kehoon nesteytyksen kannalta, tutkimusta johtanut professori Ben Desbrow totesi.
Tutkijoiden kehittelemä olut nesteyttää kehoa yli 30 prosenttia tehokkaammin kuin normaali olut. Nestetasapainon ylläpito on erityisen tärkeää, jos haluaa välttää juomisen jälkeisen aamun päänsäryn ja pahoinvoinnin. Olutta ei ole vielä kaupallisesti saatavilla.
Lue myös:
Lähde: Huffington Post
(MTV3)
Uusimmat
-
00:16
Hyökkääjä kävi ohikulkijoiden kimppuun: Yksi kuollut ja yksi loukkaantunut Pariisin keskustassa
-
23:35
Yhdysvaltain puolustusministeri muistutti jälleen Israelia siviiliväestön suojelemisesta Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
23:07
Ensin Venäjän korkein oikeus kielsi HLBT-liikkeen toiminnan, nyt poliisi on tehnyt ratsioita seksuaalivähemmistöjen klubeihin Moskovassa
-
22:53
Dallas tekee karua jälkeä Tampa Baysta – NHL:n tähtivahti kieltäytyi vaihtokomennuksesta: "Pokkaa on"
-
22:49
Härski seksikommentti – ex-F1-kuski jätti isot rahat pöydälle
-
22:15
Mäkituomareille rajua kritiikkiä, norjalaistähti latoi täyslaidallisen kamalista olosuhteista – "Fyysisesti mahdotonta hypätä"
-
21:47
Vuonna 1996 Linnan juhlien vieraat hermoilivat uutta hittitanssia: "Macarenan myötä parketilla leijuu erotiikka"
-
21:29
Ukrainan entistä presidenttiä ei päästetty poistumaan maasta, Venäjä kasvattaa armeijaansa käyttämättä liikekannallepanoa – MTV seuraa sotaa
-
21:25
Sanna Marin otti kantaa yökerhon lavalla: "Tietyt suomalaiset tahot nielevät Venäjän syötin"
-
21:19
Hieno ele: Porilaisyleisö kunnioitti upealla tavalla vastustajaa – "Silmäkulmat kostuivat"
-
21:16
Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia
-
21:07
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen kattoterassilla oleva sauna tuhoutui palossa – yksi loukkaantui lievästi
-
20:48
Lauri Marjamäki vähätteli Kärppien kammotappiota – Ville Peltonen ojensi toimittajaa
-
20:42
Prinssi William ja prinsessa Catherine loistivat punaisella matolla Ruotsin Victorian ja Danielin kanssa – loistokas ilta sai kuitenkin vaivaannuttavan alun
-
20:30
SM-liigahyökkääjä pudotti suru-uutisen – tunteikas tuuletus: "Puhtaasti hänelle"
-
20:20
Tulipalo muutti Tapparan pikkujoulusuunnitelmat
-
19:59
Veturin nosto venyy Tampereella – valmista pitäisi olla sunnuntaiaamuna
-
19:54
0–7: Kärpät häpäistiin ja nöyryytettiin pystyyn – SM-liigassa ladottiin jättilukemia
-
19:53
EM-kisojen alkulohkot arvottiin – nämä huippumaat odottavat Huuhkajien kohtaloa
-
19:51
Venäjän televisiossa naureskeltiin tiedustelupomon vaimon myrkytykselle: "Ehkä hän rikkoi lämpömittarin"
-
Lataa lisää