Oppositiopuolueet pelkäävät äänestysprosentin jäävän maakuntavaaleissa alhaiseksi, jos ne järjestetään ensi vuoden lokakuussa, kuten pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on ilmoittanut.
Vihreät, vasemmistoliitto, SDP ja kristillisdemokraatit kannattavat maakuntavaalien järjestämistä eduskuntavaalien yhteydessä keväällä 2019.
– Vaalien järjestäminen yksin keskellä syksyä on todella iso uhka äänestysprosentille. Uusien maakuntien kannalta on hankalaa, jos äänestysprosentti romahtaa hyvin matalaksi, sanoo vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun maakuntavaalit järjestetään, joten olisi fiksua, että ne olisivat samaan aikaan kuin eduskuntavaalit. Näin lait on varmasti saatu voimaan ja on tarkalleen tiedossa, mitä maakuntien pitää tehdä, toteaa SDP:n Antton Rönnholm.
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Joonas Leppänen huomauttaa, että maakuntavaaleihin ei myönnetä erillistä tukea.
– Jos vaalit järjestetään hyvin pienellä budjetilla, ei saada aikaan kunnollista keskustelua. Kiinnostavuus laskee, eivätkä ihmiset ole yhtä tietoisia, mistä äänestetään, Leppänen sanoo.
Perussuomalaisilla ei ole kantaa vaalien ajankohtaan, mutta puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoo puolueen kantavan huolta äänestysaktiivisuudesta. RKP:n Fredrik Guseff katsoo, että maakuntavaalit voidaan järjestää ensi lokakuussa, jos sote- ja maakuntauudistus valmistuvat suunnitellusti.
– En sulje pois, että ne pidettäisiin yhdessä eduskuntavaalien kanssa.
Perinteisesti neuvoteltu yli hallitus-oppositiorajan
Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoi perjantaina Helsingin Sanomissa haluavansa puoluesihteerit keskustelemaan tulevasta maakunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaalien sumasta. Ajatus saa kannatusta oppositiossa.
– Vaalit ovat keskeisin asia, jonka puolueet järjestöinä tuottavat. Se ei mene niin, että hallitus päättää ajankohdasta, vasemmistoliiton Leppänen sanoo.
Vihreiden Miettinen huomauttaa, että Suomessa on pitkä perinne siitä, että vaalijärjestelmää koskevat asiat neuvotellaan eduskuntapuolueiden kesken yli hallitus-oppositiorajan.
– Emme saisi siirtyä siihen, että hallitus niukalla enemmistöllä eduskunnassa omien hankkeidensa läpiviemiseksi puuttuu demokratian peruspalikoihin.
Samoilla linjoilla on SDP:n Rönnholm.
– On vierasta meidän perinteellemme, että hallitus ilmoittelee, koska vaaleja järjestetään.
Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska sanoo STT:lle kutsuvansa puoluesihteerit keskustelemaan elokuussa.
Hallitus tahtoo maakuntavaalit lokakuussa 2018
Kokoomuksen Janne Pesosen mukaan tiedossa ei ole, että hallituspuolueet haluaisivat poiketa Juha Sipilän ilmoituksesta. Pesosen mukaan sumaa pitäisi helpottaa yhdistämällä euro- ja eduskuntavaalit keväällä 2019.
Keskustan Ovaska sanoo, että maakuntavaalien järjestämisellä lokakuussa 2018 on painavat perusteet. Hän ei sanonut, mitä nämä perusteet ovat.
Uusi vaihtoehto -ryhmän puheenjohtaja Simon Elo kannattaa ensi vuoden lokakuuta ja eduskunta- ja eurovaalien yhdistämistä. Uusi vaihtoehto kerää kannattajakortteja perustaakseen Sininen tulevaisuus -puolueen, joka olisi ehdolla maakuntavaaleissa. Kortteja on koossa vajaat tuhat, Elo sanoo.
STT tavoitti lauantaina Elon ja kaikki puoluesihteerit. Pesonen (kok.), Ovaska (kesk.), Slunga-Poutsalo (ps.) ja Asmo Maanselkä (kd.) kommentoivat tekstiviestitse.
Uusimmat
-
12:35
Ilves siirtyy Tommi Niemelän aikaan – uusi päävalmentaja esiteltiin Tampereella
-
12:35
Tältä näyttävät vedonlyöntitilastot päivää ennen euroviisufinaalia – Suomen sijoituksessa muutos aiempaan verrattuna
-
12:33
MTV seuraa: Kalle Rovanperä väläytti vauhtiaan – Hyundai-konkari otti muilta luulot pois
-
12:18
Tavarataloketju Kärkkäisen toimitusjohtaja vaihtuu
-
12:15
Helpolla vinkillä autat pörriäisiä parvekkeellasi tai omalla kotipihallasi
-
11:54
IS: Etsintäkuulutettu suomalainen liikemies otettu kiinni Saksassa
-
11:39
Leijonien avausvastustaja Tshekki murskakritiikin saattelemana MM-kotikisoihin
-
11:36
Heidi Hautala Tarja Cronbergin vierailuista Venäjällä: "Paha virhearvio"
-
11:17
"Poikkeuksellinen" superlupaus kirjoittamassa historiaa 14-vuotiaana – kulisseissa sovittu jo miljoonasiirrosta Valioliigan jättiin
-
11:15
Yleisön buuaukset Israelin euroviisuesitykselle eivät juuri kuuluneet televisiossa – näin Ruotsin yleisradio kommentoi
-
11:07
Tanskasta löytyi hai pyörätieltä – taas
-
11:01
Halpaa olutta ja saunamaiset olosuhteet – tätä Leijonat-fanit voivat odottaa Prahassa
-
10:58
Protestiliikkeestä radikaaliin oikeistoon: Vaihdos Soinista Halla-ahoon näkyy edelleen perussuomalaisten äänestäjissä
-
10:39
Osaatko kuoria ja pilkkoa ananaksen? Kätevällä taktiikalla onnistut!
-
10:26
Roope Hintz nousi harvalukuiseen kerhoon – myönsi tuskastumisen: "Mennyttä ei voi hallita”"
-
10:14
MTV Malmössä: Kritisoitu Israel Euroviisujen finaaliin, näin ilta sujui areenalla: "Ehkä pientä häiriköintiä oli"
-
10:05
Mies syytettynä kihlatun kidutusmurhasta: Kemiallisia palovammoja ja kuristamista
-
10:05
Kommentti: Läskiviha ei paranna lihavuutta
-
10:01
Veera vihasi liikuntaa ja kehoaan, kunnes yksi asia muutti kaiken – "On vapauttavaa sanoa ääneen olevansa lihava"
-
09:59
Pöllöraati pui SDP:n nousua: "Hyödyt valuvat Lindtmanille, vaikka ukkoa ei näy missään"
-
Lataa lisää