Alle vuoden ikäinen Anders jätettiin auton turvaistuimeen tunneiksi – murtunut perhe varoittaa kohtalokkaista seurauksista: "Kuolema oli sataprosenttisesti estettävissä"
Tammikuussa 2019 Rachel vei lapsensa hoitoon, mutta ei koskaan saanut hakea pientä poikaansa kotiin. Lapsi tukehtui auton turvaistuimeen.
Rachel ja Ryne Jungling pitivät kaksosiaan pieninä ihmeinä. Pariskunta oli kamppaillut lapsettomuuden kanssa seitsemän vuotta, mutta saanut lopulta kaksi ihanaa lasta: Andersin ja Linnean.
Tammikuussa 2019 Rachel vei lapsensa hoitoon. Hän ei kuitenkaan koskaan pääsisi hakemaan Andersia kotiin.
Lasta ei otettu pois auton turvaistuimesta
Aamulla Rachel kantoi lapset sisään hoitopaikkaan auton turvaistuimissa. Linnea oli hereillä, Anders oli uninen ja nukahtamaisillaan.
Rynen mukaan hoitaja nosti Linnean pois istuimestaan, mutta Anders oli edelleen istuimessa, kun Rachel lähti.
– Anders katsoi Racheliin ja Rachel sanoi "heippa, poika". Poika vähän kuin hymyili ja Rachel lähti – olettaen, että poika otettaisiin pois turvaistuimesta, eikä niin toimittu, Ryne kuvaa Good Morning American haastattelussa.
"Andersia kiidätetään sairaalaan"
Aamukymmenen jälkeen Rachel sai puhelun poliisilta.
– He kysyivät kahdesti "istutko?". Ja sitten he sanoivat, että tulisivat hakemaan Rachelia ja että Andersia kiidätetään sairaalaan, Ryne muistaa.
Rachel soitti miehelleen ja kertoi, että Andersille on tapahtunut "jotakin".
– Muistan hänen äänensä, en ollut koskaan kuullut häntä sellaisena. Hän oli hyvin huolissaan, se oli rankkaa, Ryne kuvailee.
Rachel ja kaksoset. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Asento istuimessa johti hapenpuutetilaan
Sairaalassa perhe sai tietää, että Anders oli jätetty nukkumaan autoistuimeensa kahdeksi tunniksi. Hoitaja ei tiennyt, että istuminen turvaistuimessa on pienelle lapselle turvallisuusriski.
Andersin asento oli johtanut hapenpuutetilaan, sillä hänen päänsä kallistui istuimessa eteen ja leuka nojasi rintaan.
– Ei kukaan ajattele, että sellaista tapahtuisi. Kaikki kuvaavat sitä vanhemman pahimmaksi painajaiseksi. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Olet avuton, kun et voi tehdä mitään lapsesi hyväksi, Ryne sanoo.
Sairaalassa Andersia yritettiin elvyttää, mutta turhaan. Oltuaan kolme päivää elämää ylläpitävissä koneissa hän menehtyi vain 11 kuukauden ikäisenä.
Tapaus ei ole ensimmäinen laatuaan. Aiemmin 1,5 vuotta vanhan tyttärensä menettänyt texasilaisäiti varoitteli samasta asiasta. Myös yhdysvaltalaiset lastenlääkärit suosittelevat, ettei vauvoja jätettäisi nukkumaan auton turvaistuimiin matkan päätyttyä.
Kouluttavat nyt muita
Ryne toivoo, että Andersin kuolemasta voisi seurata jotakin hyvää. Kenties lapsen tarina voisi varmistaa, ettei samaa onnettomuutta tapahdu muille.
Kaksoset. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Jo kolmannen lapsen saaneet Ryne ja Rachel kouluttavat nyt myös isovanhempia turvallisesta unesta ja muista turvallisuusasioista.
– Andersin kuolema oli sataprosenttisesti estettävissä. Haluamme varmistaa, ettei näin käy kellekään muulle, Ryne totesi Todaylle.
He haluavat jakaa tietoa tapahtuneesta mahdollisimman monille.
– Tiedämme, ettei tämä ole istuimen syy, vaan koulutuksellinen asia. Vanha sanonta "älä herätä nukkuvaa vauvaa" on hyvin väärässä, jos vauvan uni ei ole turvallista, Ryne sanoo.
Lapsi tulisi poistaa auton turvaistuimesta heti, kun matka on päättynyt, ja asettaa esimerkiksi omaan sänkyynsä. Turvaistuin tulee myös aina asentaa oikein valmistajan ohjeen mukaisesti.
LUE MYÖS: Poliisi varoittaa jälleen tärkeästä asiasta: Muista tämä, kun kuljetat lasta autolla talvella
Lähteet: Goodmorningamerica.com, Today
Uusimmat
-
07:42
Zlatan jättää jäähyväiset Milanille – tässäkö seuraava osoite?
-
07:41
Jari-Matti Latvalalta tyly palaute Sebastien Ogierille: "Ei voi ihan kaikesta myöskään autoa syyttää"
-
07:40
Kuvaa kulissien takaa: Näin Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen valmistautuvat MM-erikoiskokeille
-
07:26
Helsingissä kaksi isoa tulipaloa lauantaina
-
07:20
Aleksander Barkov teki suomalaista NHL-historiaa – Florida taipui avausfinaalissa
-
07:13
Oletko sinäkin virtsannut aina väärin? Urologi kertoo, miten oikeasti kannattaa pissata
-
07:06
Love Island Suomi -ohjelman sinkku Josefiinalla, 23, on 17 vuoden urheilutausta taitoluistelussa – lopetuspäätös syntyi pakon edessä: "Se oli hirveää"
-
06:57
Tämä mies on ykkössuosikki Leijonien seuraavaksi pääkäskijäksi – nämä nimet voidaan unohtaa: "Luottoni ei ole korkealla"
-
06:44
Nainen yritti polttaa miehen autoonsa Washingtonissa, sisällä myös kaksi pientä lasta – "Hän katseli sitä kuin jotain esitystä"
-
06:20
HS: Niinistö vastaa kritiikkiin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – "Ei siinä mitään pahaa tarkoitusta ollut takana"
-
06:19
Väkivaltaisessa suhteessa ollut Hanna odottanut oikeutta työkyvyttömänä yli vuoden: "Haluaisin jättää tämän kaiken taakse"
-
06:11
Poliisi tyhjensi pustoja, alkoholi värittänyt tapahtumia – näin päättäjäisten juhlinta on sujunut
-
06:05
Leikkaako Opec öljyntuotantoa? Voisi heijastua bensan hintaan
-
05:57
Tiedätkö, mitä lapsesi näkee Youtube Kidsissä? Viaton sisältö voi muuttua yllättäen karmivaksi: "Aion tuutata ja tappaa teidät kaikki"
-
05:53
Väite: Lennokki ammuttu alas Krimillä, Venäjä iski jälleen Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
05:45
Anna-Maja Henrikssonista tulee tänään Suomen historian pitkäaikaisin oikeusministeri
-
05:38
Hornetit saavat ulkomaisia koneita rinnalleen Jyväskylän paraatissa
-
05:17
Ukrainassa käytävän sodan tapahtumat 3.6.2023
-
04:52
Uudellamaalla useita "jalattomassa" kunnossa olevaa nuorta – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
Lataa lisää