Alle puolet suomalaisista uskoo, että nais- ja miesparit voivat olla yhtä hyviä vanhempia kuin heteroparit

Suomessa suhtaudutaan edelleen kriittisesti samaa sukupuolta olevien pariskuntien vanhemmuuteen. Suvaitsevaisuus homoseksuaaleja pareja kohtaan on lisääntynyt, mutta harvemmat hyväksyvät homoseksuaalien perheet. Asia ilmenee tuoreen Yhteiskuntapolitiikka-lehden tutkimusartikkelista, joka käsittelee suomalaisten suhtautumista nais- ja miesparien vanhemmuuteen.

Yksi artikkelin kirjoittajista on Turun yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön yliopistonlehtori Milla Salin.

– Edelleen voi epäilyttää, millaisia vaikutuksia vanhemman seksuaalisella suuntautumisella saattaa olla esimerkiksi lapsen seksuaaliseen kehitykseen. Näin saattaa olla, vaikka tutkimuksissa on havaittu, ettei sillä ole lapseen juurikaan vaikutusta, Salin sanoo.

Sateenkaariperheet ry:n tutkijan Kia Aarnion mukaan kiusaaminen ja syrjintä uhkaavat sateenkaariperheiden lapsia eniten.

– Kielteisimmin sateenkaariperheiden lasten hyvinvointiin vaikuttaa se, että ympäristössä on niin paljon suvaitsemattomuutta. Lapset näkevät telkkarissa, kun heidän vanhempiaan haukutaan eduskunnassa. Sanotaan, että he eivät voi olla hyviä vanhempia seksuaalisen suuntautumisensa takia, Aarnio sanoo.

Yhä harvempi lapsi kasvaa ydinperheessä

Tutkimuksen mukaan vuonna 2012 alle puolet suomalaisista oli sitä mieltä, että nais- ja miesparit voivat olla yhtä hyviä vanhempia kuin heteroparit.

– Tämä kertoo suomalaisten mielipiteistä siitä, millaisia perheiden tulisi olla. Kuitenkin yhä suurempi osa lapsista kasvaa nykyisin perheissä, jotka eivät täytä ydinperheen ihannetta. Esimerkiksi yksinhuoltajaperheitä on nykyään paljon, Salin kertoo.

Epäileväisimpiä nais- ja miesparien vanhemmuutta kohtaan ovat iäkkäämmät, miehet, matalammin koulutetut, ne joilla on omia lapsia, uskonnollisesti aktiiviset ja maaseudulla asuvat.

Aarnio kertoo järkyttyneensä tutkimustuloksesta.

– Itse ehkä elää sellaisessa ympäristössä, missä on nuorehkoja, naisia, korkeasti koulutettuja ja kaupunkilaisia. Silloin ajattelee, että sateenkaariperheet ovat samalla viivalla muiden kanssa. Mutta ei tarvitse kuin katsoa äitiyslaki-lähetekeskustelua eduskunnassa huomatakseen, millaisia mielipiteitä kansanedustajillakin on sateenkaariperheitä kohtaan, Aarnio sanoo.

Tutkimuksessa käytettiin vuosina 2002–2014 kerättyä aineistoa. Salin ja Aarnio veikkaavat, että suhtautuminen on mennyt hyväksyvämpään suuntaan viimeiset pari vuotta. Maaliskuussa voimaan astuvan tasa-arvoisen avioliittolain vaikutuksia odotetaan mielenkiinnolla.

– Kun lainsäädäntö muuttuu, myös asenteet muuttuvat. Kun uusi lainsäädäntö astuu voimaan ja huomataan, että vaikka samaa sukupuolta olevat parit menevät naimisiin, ei maailma kaadukaan, ja se vaikuttaa asenteisiin, Aarnio sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat