Oikeusministerin mukaan haastattelut eivät ole "tietenkään" tarkoittaneet sitä, etteikö eheytyshoitoja kieltävää lainvalmistelua aloitettaisi.
Oikeusministeri Leena Meren (ps.) antamista haastatteluista liittyen eheytyshoitojen kieltämistä ajavaan kansalaisaloitteeseen on tehty kanteluita oikeuskanslerille.
Meren antamia haastatteluita on tulkittu laajalti niin, ettei ministeriö aio edistää eheytyshoitojen kriminalisointia vaativaa kansalaisaloitetta.
Apulaisoikeuskansleri pyysi ministeri Leena Mereltä 10. kesäkuuta perusteluita hänen kannanotoilleen sekä selvitystä siitä, tullaanko lainsäädäntöhanketta edistämään ministeriössä.
Yksi asiaan liittyvistä kanteluista on siirretty oikeuskanslerinvirastoon.
Kanteluissa arvostellaan nimenomaan sitä, että oikeusministeri on julkisesti kommentoinut ettei valmistelua aloiteta.
"En voi muuttua ajaksi"
Kansalaisaloite Rikkomaton hyväksyttiin eduskunnassa 28. maaliskuuta äänin 125-49, ja sen jälkeen oikeusministeri Meri sanoi esimerkiksi MTV:n, Ylen ja Helsingin Sanomien haastatteluissa, ettei hallitus ehdi valmistella asiaan liittyvää lainsäädäntöä.
Kansalaisaloitteen tavoitteena on kieltää hoidot, jotka tähtäävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen niin kutsuttuun "eheyttämiseen".
– Oikeusministeriössä lainvalmistelu on hyvin täynnä, ja useampi kymmenen hanketta pitäisi saada hallitusohjelman ja EU-direktiivien mukaisesti maaliin tällä kaudella, Meri sanoi MTV Uutisille.
– Ainahan se on niin, että hallitus päättää mitä hankkeita edistetään, hän sanoi MTV:lle.
– En voi muuttua ajaksi enkä virkamiehiksi. En myöskään voi sille mitään, ettei hallituksessa ole tästä konsensusta, Meri puolestaan totesi Helsingin Sanomille.
Nämä ja muut vastaavat lausunnot on laajalti tulkittu niin, ettei ministeriö aio edistää kansalaisaloitetta lain vaatimalla tavalla.
Esimerkiksi oppositiosta kritisoitiin näitä kommentteja rajusti.
– Eduskunnan tahtotilaa ei voi sivuuttaa, vaan nyt aloite ansaitsee asiallisen lainvalmisteluprosessin ministeriössä. Lakivaliokunnan mietinnössäkin todetaan, että valmisteluun tulee ryhtyä ripeästi, sanoi kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.)
0:47Näin ministeri Meri kommentoi kansalaisaloitteen edistämistä MTV Uutisille maaliskuussa.
Näin Leena Meri vastasi
Leena Meren apulaisoikeuskanslerille antaman vastauksen mukaan haastattelut eivät ole tarkoittaneet sitä, ettei valmistelua aloiteta.
Hänen mukaansa hän on haastatteluissa tuonut esille resurssitilanteen ja sen, että hänen oman käsityksenä mukaan hän ei voi tuoda hallituksen esitystä eduskuntaan ilman, että hallituspuolueilla on asiasta yksimielisyys.
Hän viittaa vastauksessaan Ylen ja Helsingin Sanomien haastatteluun.
Hän vetoaa vastauksessaan myös pääministeri Petteri Orpon (kok.) antamaan Uutissuomalaisen haastatteluun, jossa Orpo vetoaa niin ikään hallitusohjelmaan.
– Haastattelut eivät ole tietenkään tarkoittaneet, etteikö kansalaisaloitteen sisältöä ja siihen liittyviä toimenpiteitä aloitettaisiin arvioimaan oikeusministeriön virkavalmisteluprosessissa eduskunnan tahdon mukaisesti, Meri vastasi.
Kansalaisaloite ei sisältänyt konkreettista lakiehdotusta, joten valmistelua joudutaan ministerin mukaan tekemään "laajasti". Tämä taas vaatii Meren mukaan resursseja sekä oikeus- että sosiaali- ja terveysministeriössä.
– Resurssien vapautuessa vaadittaviin lainvalmistelutoimiin ryhdytään oikeusministeriössä ja asiaa viedään eteenpäin virkavalmistelussa, Leena Meri vastasi apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaiselle elokuun lopussa.
Hanke on esivalmistelussa
Valtioneuvoston istunnossa toukokuussa käsiteltiin eduskunnan äänestystä kyseisestä kansalaisaloitteesta, ja päätettiin ryhtyä toimenpiteisiin.
Eheytyshoitojen kieltämistä edistävä hanke on tällä hetkellä esivalmistelussa. Sen toimikausi on merkitty alkaneeksi 18. kesäkuuta.
Esivalmistelussa hankitaan tietoa eheytyshoidoista. Virkamiesarvion mukaan esiselvitys voidaan saada "hyvään vauhtiiin" hallituskauden loppupuolella.
Arvion mukaan kuitenkin hallituksen esitys valmistuu vasta ensi hallituskauden puolella.
10:24Sari Tanus (kd.) ja Elisa Gebhard (sdp.) keskustelivat kiivaasti eheytyshoitojen kieltämisestä Huomenta Suomessa huhtikuussa.
Oikaisu kello 20.29: Korjattu oikea ministeriö seuraavaan kappaleeseen: Kansalaisaloite ei sisältänyt konkreettista lakiehdotusta, joten valmistelua joudutaan ministerin mukaan tekemään "laajasti". Tämä taas vaatii Meren mukaan resursseja sekä oikeus- että sisäministeriössä. Sisäministeriö korjattu sosiaali- ja terveysministeriöksi.