Alkoholiongelmista toipunut Joel Hallikainen palaa tanssilavoille – "Parasta on se, että perheeni on kasassa"

Joel Hallikainen tekee paluun 7:35

Kuurankukka-hitistä muistettava laulaja palaa toukokuussa keikkalavoille.

Laulaja Joel Hallikainen, 55, vieraili Huomenta Suomessa. Hallikainen on tehnyt 35 vuoden uran viihdetaiteilijana.

Parhaiten laulaja muistetaan vuonna 1992 julkaistusta Kuurankukka-jättihitistä sekä Tuttu juttu -ohjelmasta, jota hän juonsi yhdessä Timo Koivusalon kanssa.

– Joku viisas sanoi joskus, että jos ihminen ei ole nuorena idealisti, hän on sydämetön, ja jos hän ei ole vanhana konservatiivi, hän on tyhmä, Hallikainen vastasi Ivan Puopolon ja Mika Saukkosen kysymykseen siitä, miten hän on muuttunut vuosien saatossa.

– Viidestä lapsesta kolme asuu vielä kotona ja he kyllä kertovat minulle, mikä konservatiivi olen. Itse en sitä näe.

"Tein oikean päätöksen"

Vuonna 2000 Joel Hallikainen rauhoitti muusikon elämän ja keskittyi perheeseensä.

– Silloin, kun sen päätöksen tein, se tuntui kivuliaalta. Monenlaista oli tarjolla. Mutta tänään, kun katson taaksepäin, tein oikean päätöksen. Parasta mitä olen saanut, on se, että perheeni on kasassa. Se ei ole ollut helppoa eikä se sitä tule varmasti olemaan.

Vuoden 2000 ja nykypäivän välillä Hallikainen on tehnyt mies ja kitara -keikkoja muun muassa kirkoissa ja hoivakodeissa. Hän on puhunut avoimesti julkisuudessa uskonnollisesta heräämisestään.

Keväällä ja kesällä mies lähtee jälleen esiintymään tanssilavoille yhtyeen kanssa. Millaisesta musiikista Joel Hallikainen itse pitää tänä päivänä?

– Tykkään musiikista, joka on vilpitöntä, rehellistä ja mutkatonta. Kuuntelin eilen Vesalaa, tykkään hänestä kovasti. Siinä on jotain hienoa. Sellaista ei voi tehdä väkisin.

Viime syksynä Hallikainen puhui MTV:n Sinulle on postia -ohjelmassa alkoholiongelmastaan. Raitistunut tähti kertoi vaikeista ajoistaan.

Hallikainen kiitti Naantalissa sijaitsevan Rehappi-päihdehoitokeskuksen Mika Kanasta saamastaan tuesta ja Minnesota-hoidosta.

– Hän tuli minua vastaan hetkessä, kun hain elämääni uutta vauhtia ja suuntaa. Säädin elämääni alkoholin kanssa ja tuli hetki, että minun on tehtävä jotain, laulaja kertoi ohjelmassa.
Ohjelmassa Hallikainen kertoi olleensa noin kahden vuoden ajan raittiina.

Katso artikkelin alussa Joel Hallikaisen haastattelu Huomenta Suomessa kokonaisuudessaan! Katso alla myös klippi Hallikaisen osuudesta Sinulle on postia -ohjelmassa.


Lue myös:

    Uusimmat