Uusi vuosi tuo suomalaisten elämään lukuisia muutoksia. MTV Uutiset kokosi listalle muutaman muutoksista tärkeimmän.
Palkansaajien työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksun nousevat kilpailukykysopimuksen perusteella. Toisaalta palkan verotukseen on tulossa nettomääräisesti 270 miljoonan euron kevennykset, mikä tasapainottaa muutosta palkansaajille.
Asuntolainan koroista vähennyskelpoisia on verotuksessa alkavana vuonna enää 35 prosenttia, mikä on 10 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2017. Vuonna 2019 osuus on enää 25 prosenttia.
Autoilijalle porkkanaa, tupakka- ja alkoholi kallistuu
Autoveroa kevennetään ensi vuonna 50 miljoonalla eurolla ja uuden auton ostaja saa elokuun loppuun saakka romutuspalkkion, jos hän samalla kierrättää vähintään 10 vuotta vanhan autonsa. Alennus riippuu auton käyttövoimasta ja päästöistä.
Veroista energiaveron kiristys nostaa lämmityskuluja, ja tupakka kallistuu ja alkoholivero nousee.
Päivähoitomaksut laskevat, opiskelusta velkapainotteisempaa
Vuodenvaihteessa laskevat päivähoitomaksut, ja tulorajoja tarkastetaan alaspäin ja sisaralennus nousee 50 prosenttiin. Kahden lapsen perheelle, jonka bruttotulot ovat yhteensä 5900 euroa, maksut laskevat vuodessa yli 1200 eurolla. Yhteensä 6700 perhettä saa kokonaan ilmaisen päivähoidon muutosten ansiosta.