Aleksi Sariola tuli koko kansalle tutuksi Salkkareiden Kentsuna – nykyään hän työskentelee suosikkiohjelman kulisseissa

Salattujen elämien alkuajoilta tuttu Aleksi Sariola kertoo, mitä elämäänsä kuuluu nykyään 1:58
Aleksi Sariola siirtyi Salkkareiden jälkeen kameran toiselle puolella – kertoo myös, mitä kuuluu musiikkiuralle.

Aleksi Sariola on ohjannut jo vuosia SuomiLOVE-ohjelmaa.

Aleksi Sariola tuli koko kansalle tutuksi MTV3-kanavan suosikkisarjasta Salatut elämät. Hän näytteli sarjassa Kenneth ”Kentsu” Ojalaa neljän vuoden ajan vuoteen 2005 asti.

Kultainen Venla -gaalaan saapunut Sariola kertoi, että hän on Salkkareiden jälkeen hivuttautunut hiljalleen kameroiden taakse.

– Viimeiset vuodet olen toiminut ohjaajana ja käsikirjoittajana SuomiLOVESSA. Se on osittain tietoista ja ehkä olen ajautunut sitä kohti. Olen nauttinut joka päivästä ja se on ollut mahtavaa, Sariola kertoi.

Sariola paljastaa, että jotkut Salkkarit-fanit muistavat hänet vuosien jälkeenkin. Somesta häntä ei kuitenkaan voi bongata.

– En itseasiassa kuulu sosiaalisen median alustoille, ei ole kukaan päässyt siellä tervehtimään.

Mies muistelee sarjaa lämmöllä.

– Se oli hieno juttu ja sitä oli kiva tehdä. Oli myös tärkeä opin paikka, Salatut elämät on arvokas muisto minulla. Hauskaahan se on, jos ihmiset muistavat siitä ja tulevat tervehtimään.

Lue myös:

    Uusimmat