Alaskan erämaassa mätänevä linja-auto vaati jälleen yhden uhrin – tunnetko Alexander Supertrampin traagisen tarinan?
24-vuotias valkovenäläisnainen menetti henkensä Alaskassa torstaina pyrkiessään näkemään erämaassa lojuvan vanhan bussin. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin tapahtui.
Vuonna 2007 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Into the Wild (suom. Erämaan armoille) nähdystä linja-autosta on tullut pyhiinvaelluskohde sen taustalla olevan tarinan vuoksi.
Elokuva perustuu Jon Krakauerin kirjoittamaan samannimiseen kirjaan, joka kertoo Christopher McCandlessin traagisesti päättyneestä seikkailusta Alaskan erämaassa.
Elettiin vuotta 1992, kun luontoa syvästi ihaillut McCandless – joka tunnettiin myös nimellä Alexander Supertramp – luopui omaisuudestaan ja lähti pitkälle vaellukselle Pohjois-Amerikan koskemattomampiin luoteisosiin. Matka kuitenkin tyssäsi kulkuvaikeuksiin, ja McCandless joutui hakemaan suojaa. Hän vietti elämänsä viimeiset kolme kuukautta hylätyssä linja-autossa, jossa kuoli lopulta nälkään elokuussa 1992 24-vuotiaana. Metsästäjä löysi McCandlessin, tai siis hänen ruumiinsa, kahta viikkoa myöhemmin makuupussista, johon hän oli asettunut varsin tietoisena lähestyvästä kuolemastaan.
Hylätystä linja-autosta tuli 10 vuodessa suosittu turistinähtävyys. Osittain vaikeakulkuisen maaston ympäröimä linja-auto on monien McCandlessin tarinaan ihastuneiden pyhiinvaelluskohde, mutta varsin vaarallinen sellainen.
Traaginen tarina sai viime torstaina nimittäin yhtä traagisen lisäyksen, kun bussin nähdäkseen vaellukselle lähtenyt 24-vuotias valkovenäläinen Veramika Maikamava hukkui Teklanika-jokeen. Kuolemasta teki ilmoituksen Maikamavan mies Piotr Markielau, 24, joka oli mukana vaelluksella.
Vuonna 2010 sveitsiläinen patikoija hukkui niin ikään Teklanika-jokeen noin 1,5 kilometrin päässä bussista. Lähimmän kaupungin, Fairbanksin, viranomaisten mukaan pelastustehtäviä on alueella säännöllisesti.
Elokuvassa nähty bussi ei itse asiassa ole sama yksilö kuin missä McCandless kuoli ja jota saavutaan katsomaan ympäri maailman. Paikka, jossa bussi sijaitsee, on niin haastava maastoltaan, ettei kuvausryhmä päässyt sen luokse, joten sen sijaan elokuvassa nähdään vain vastaava ajoneuvo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää