"Älä ole idiootti kuten minä" – Tommy, 51, julkaisi koskettavan tekstin ja varoitti koronaviruksen salakavaluudesta: Kuoli tautiin seuraavana päivänä

Koronavirus iskee myös verisuoniin ja aiheuttaa mysteerioireita 3:16
Koronavirus voi aiheuttaa monenlaisia oireita.

Koronavirukseen sairastunut mies varoitti Facebook-päivityksessään taudin vaaroista, mutta oli toiveikas oman tilanteensa suhteen. Seuraavana päivänä hän kuitenkin kuoli virukseen.

51-vuotias kalifornialainen Tommy Macias oli ollut todella tarkka koronarajoituksien suhteen maaliskuusta kesäkuun alkuun. Hänen velipuolensa Gustavo Lopez kertoo yhdysvaltalaismedioille, että veli oli asettanut itsensä karanteeniin, sillä hänellä oli ylipainoa ja diabetes, joten hän kuului riskiryhmään.

Kesäkuun alussa alueen rajoituksia kuitenkin laskettiin ja Macias päätti osallistui juhliin. Se oli virhe.

Illanvieton jälkeen yksi hänen ystävistään otti häneen yhteyttä ja kertoi, että hän oli saanut jo aiemmin positiivisen tuloksen koronavirustestistä, mutta osallistunut silti juhliin, sillä hän oli luullut, ettei oireettomana voi tartuttaa muita. Juhlien jälkeen ainakin kymmenen ihmistä oli kuitenkin saanut positiivisen testituloksen.

Yksi heistä oli Macias. Hän alkoi saada oireita noin viikko juhlien jälkeen.

Katui syvästi juhlimista

Useat yhdysvaltalaismediat kertovat, että kesäkuun 20. päivänä Macias julkaisi omalla Facebook-tilillään koskettavan kirjoituksen, jossa hän varoitti ihmisiä koronaviruksen salakavaluudesta.

Medialähteiden mukaan mies katui tekstissään todella syvästi sitä, että oli osallistunut juhliin.

– Minun tyhmyyteni vuoksi asetin äitini, siskojeni ja oman perheeni terveyden vaaraan. Tämä on ollut todella kivulias kokemus, hän kirjoitti.

– Tämä ei ole vitsi. Jos sinun täytyy mennä ulos, niin käytä suojamaskia ja pidä sosiaalinen etäisyys. Älä ole idiootti kuten minä.

Tekstinsä lopussa hän oli kuitenkin toiveikas ja uskoi selviytyvänsä koettelemuksestaan.

Toisin kuitenkin kävi. Heti seuraavana päivänä mies kiirehti sairaalaan ja hän kuoli vielä samana iltana viruksen aiheuttamaan tautiin.

Tartuntamäärät kasvussa

Yhdysvalloissa on todettu enemmän koronatartuntoja ja virukseen liittyviä kuolemia kuin missään muualla maailmassa. Yhteensä koronavirustartuntoja on maassa todettu lähes 2,7 miljoonaa ja tautiin kuolleita on 128 000.

Tartuntamäärät ovat olleet viime viikkoina nousussa eri puolilla Yhdysvaltoja. Viime päivinä uusien tartuntojen vuorokautiset määrät ovat olleet noin 40 000 kappaleen tuntumassa.

Keskiviikkona maassa rekisteröitiin vuorokauden aikana lähes 53 000 uutta tartuntaa.

Presidentti Donald Trump sanoi kuitenkin televisiohaastattelussa uskovansa edelleen, että koronavirus tulee katoamaan itsestään.

– Uskon, että meille käy hyvin koronaviruksen kanssa. Uskon, että jossain vaiheessa se vain ikään kuin katoaa, toivoisin, Trump sanoi tv-yhtiö Foxin haastattelussa.

Lue myös:

    Uusimmat