Älä arkaile, torilla kuuluu tinkiä!
Suomalaiset ovat ehkä oppineet tinkimään etelän lomakohteiden basaareissa, mutta toimiiko sama suomalaisella torilla?
– Tinkiminen torilla ei ole Suomessa missään tapauksessa sopimatonta. Kyllä se ihan kuuluu asiaan, torikauppias ja Tori- ja Markkinakaupan Keskusjärjestön puheenjohtaja Mauno Laihonen sanoo.
– Joissakin maissa kauppias suorastaan ärsyyntyy, jos ei tingitä ollenkaan. Toki sitten taas toisissa maissa on kiinteät hinnat. Täytyy sanoa, että kyllä se kulttuuri on meilläkin muuttunut pikkuisen kiinteämpiin hintoihin päin. Mutta minun mielestäni torille kuuluu tinkiminen ja pikkupyöristys, ja harrastan sitä itsekin. On semmoinen reilumpi meininki.
Tiesitkö?
Käteistä ei ole enää välttämättä pakko kantaa mukana toreilla ja markkinoilla, sillä kauppiailla on enenevissä määrin käytössä myös kortinlukijat.
Iloiseen kaupankäyntiin kuuluu myös jutustelu, ja usein torikauppiaat ovatkin varsin suulaita.
– Kauppias-asiakassuhteesta tulee syvällisempi ja toistuvampi, kun on hyvä juttelemaan ja ottamaan henkilökohtaisen kontaktin. Silloin asiakas ei tule torille ainoastaan silloin, kun on tarvis johonkin tuotteeseen, vaan tulee ihan vain kahville ja juttelemaan mukavia tuttujen kauppiaiden kanssa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää