Älä anna talvikelin yllättää: Etelässä tiet liukkaana – Pohjois-Karjalassa jäät heikkona

Etelä-Suomessa ja etenkin Uudellamaalla on aamupäivällä paikoin liukas ajokeli, kertovat Ilmatieteen laitos ja Helsingin tieliikennekeskus.

Etelässä lumi- tai räntäsade vaikeuttaa liikennettä.

Aamukahdeksaan mennessä säävaroituksia ei kuitenkaan ollut annettu millekään Suomen maa-alueille.

Liikennesää voi Ilmatieteen laitoksen mukaan yllättää autoilijoita, kun viime aikojen syyskelin sijaan maanteillä on nyt normaali talvikeli.

Etelä-Karjalassa heikkoja jäitä

Suomessa on pitkälti selkeä mutta melko tuulinen päivä. Sää on viilentynyt.

Kovasta tuulesta varoitetaan kaikilla merialueilla, ja paikoin voimassa on aallokkovaroitus.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos muistutti Twitterissä, että jäät ovat erittäin heikkoja. Jäillä liikkuminen on syytä jättää kokonaan väliin, tviitissä todettiin.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja