AL: Tuhannet pikkusammakot valtasivat Ossin mökkirannan Pyhänpäässä

Keski-Suomen Kuhmoisissa on todistettu erikoista näkyä, kun Pyhänpäässä on ihmetelty satojen, jopa tuhansien sammakoiden oleskelua rantavesissä, kertoo Aamulehti.

Kesäkuussa paikkakunnalla ihmeteltiin lehden mukaan sammakoiden äänekkäitä parittelumenoja. Nyt lopputulos oli näkyvissä, kun Kuhmoisten Pyhänpäässä lomaileva tamperelainen Ossi Lehtinen on nähnyt nyt useiden päivien aikana rantakallioilla ja vesissä satoja pikkusammakoita.

Lehtinen kertoo, että aiemmin kesällä mökkijärven pohja oli mustanaan nuijapäitä ja nyt ne ovat kehittyneet sitten sammakoiksi. Aikaisempina kesinäkin järven ympäristössä on ollut paljon sammakoita, mutta ei ihan näin paljon.

Aamulehden haastatteleman Luonnontieteellisen museon amanuenssi Toni Kumpulaisen mukaan sammakot ovat lajiltaan rupikonnia.

– Se on ihan yleinen kotimainen laji, ja toisinaan tällaisia joukkoesiintymisiä tulee. Joskus olen itsekin saanut vastaavaa todistaa, mutta voin kyllä sanoa, että tässä on poikkeuksellinen määrä, Kumpulainen arvioi lehdelle.

Hän osaa kertoa, että rupikonnat kehittyvät samaan aikaan, joka selittää myös joukkoesiintymän. Jos olosuhteet ovat hyvät, niin kanta kasvaa varmasti. Rupikonna voi elää useita vuosia jos se ei joudu petoeläinten tai lintujen ruuaksi.

Lue myös:

    Uusimmat