Aku Hirviniemeltä seksiviestejä saanut Elina Tervo: "Aiemmin en ole uskaltanut ottaa kantaa" – tämä ahdistelukohusta tiedetään nyt

Töllötuomarit puivat Aku Hirviniemen anteeksipyyntöä 3:03
Näin MTV:n Töllötuomarit puivat Aku Hirviniemen anteeksipyyntöä ahdistelukohun keskellä.

Näyttelijä Aku Hirviniemen ympärillä on kuohunut viikkojen ajan. 

Näyttelijä Aku Hirviniemi on ollut viime viikot laajasti otsikoissa läheteltyään vuosien aikana lukuisia epäasiallisia, seksuaalissävytteisiä viestejä naisille. Lokakuussa 2023 asian toi julkisuuteen muun muassa mediapersoonsa Erika Helin alun perin Seiskan jutussa. 

Myös MTV Uutiset jututti Heliniä asian tiimoilta. Hän ja Hirviniemi alkoivat seurata toisiaan Instagramissa Helinin missivuoden jälkeen vuonna 2018.

Tänä keväänä Hirviniemi laittoi Helinille viestiä OnlyFans-palvelun tiimoilta. 

– Olimme aiemmin jutelleet, jos Aku liittyisi myös OnlyFansiin ja alkaisi tekemään sinne sisältöä ja olin häntä kannustanut. 

– Ehkä naiivina ajattelin, että hän haluaisi oikeasti sinne liittyä ja kysyy neuvoa, kun olen tehnyt sitä jo monta vuotta, Helin kertoi. 

Hirviniemi kertoi avanneensa itselleen alustalle tilin ja ajatteli alkaa Helinin tilaajaksi. Samalla Hirviniemi oli kysynyt, saisiko lähettää Helinille pornoksi kuvailemansa videon.

Helin kieltäytyi, eikä Hirviniemi lähettänyt videota. 

– Jäi sellainen olo, että hän halusi tahallaan johdatella keskustelun OnlyFansin kautta seksiin. Tämän jälkeen hän ei ole minua lähestynyt, paitsi silloin, kun tuli tieto, että Seiska tekee jutun. 

Seiskan jutun julkaisun jälkeen Hirviniemi esti Helinin Instagramissa.

Myös Miss Helsinki 2021 ja fitnesstähti Elina Tervo kertoi MTV Uutisille saaneensa vuosien mittaan Hirviniemeltä lukuisia seksistisiä Instagram-viestejä. Kolmisen vuotta sitten korona-ajan alkaessa Hirviniemi alkoi laittaa Tervolle viestiä tämän ollessa Portugalissa. 

– Hän aina aloittaa ihan normaalisti ja sitten viestit menevät oudoiksi. Silloin hänen asiansa liittyi Keihäsmatkat-sarjaan. Se oli juuri tullut ulos ja hän haki seuraavalle tuotantokaudelle uutta lentoemäntää. Sitä ei koskaan tehty, eikä ilmeisesti ollut koskaan tulossakaan. Hän pyysi minua koekuvauksiin, jossa harjoiteltaisiin pussailua, että ”se menisi paremmin sitten kameran edessä”, Tervo kertoi MTV Uutisille. 

Viesteistä Tervolle tuli olo, ettei hän halua Hirviniemen kanssa pussailla tai tehdä mitään muutakaan. Tervo teki selväksi Hirviniemelle, että on roolista kiinnostunut, muttei halua pelehtiä Hirviniemen kanssa. 

Tämän jälkeen Hirviniemi on kysellyt viesteissä muun muassa, voiko Tervo tulla hänelle oppaaksi Barcelonaan. Tervo vastasi, ettei ole matkaopas, minkä jälkeen Hirviniemi ehdotti esiliinaksi ryhtymistä. Tähän Tervo ei enää vastannut. 

Vuosien varrella Hirviniemi on myös kysynyt, lähettävätkö pervot Tervolle paljon viestejä ja ”muutkin kuin hän”. Tervo on tuolloin reagoinut viestiin kertomalla, ettei hätkähdä vähästä, mutta estää henkilöitä somessa herkästi. Hirviniemi on myös viestittänyt haluavansa pitää salaiset sessiot Tervon kanssa, ja se saa hänet villiksi. Hän myös varmisti, että ovathan viestit vain hänen ja Tervon välisiä, johon Tervo on vastannut vitsailevasti, että viestit menevät suorana MTV:n sivuille. Hirviniemi on vastannut lukuisin nauruhymiöin ja kirjoittanut ”paska, ei kai oikeesti”. Lisäksi hän kertoi päättäneensä, että kun jää eläkkeelle, niin hän ”lähtee Meksikoon vetämään kolaa ja tekilaa”.

Tervo ei tällä hetkellä pääse Instagram-tililleen, koska se on poistettu, mutta kuvankaappaukset kyseisistä viesteistä ovat tallennettuna hänen puhelimeensa, koska hän on joskus näyttänyt niitä ystävälleen Helinille. MTV Uutiset on nähnyt kyseiset kuvankaappaukset. 

Tervo kertoi, että pyrki aina lopettamaan viestien vaihtamisen, kun ne menivät hänen mielestään oudoiksi. Hirviniemi ei ole laittanut ainakaan viimeiseen puoleen vuoteen viestiä Tervolle. 

Tervo ei ole koskaan tavannut Hirviniemeä, eivätkä he ole kavereita millään tasolla. 

– Ymmärrän, että joskus voi heittää läppää tuntemiensa ihmisten kanssa. Mutta et voi tuntemattomille ihmisille jatkuvasti lähetellä tuollaisia viestejä, jos he tuovat ilmi sen, ettei kiinnosta. Ei ole ensimmäinen kerta, kun alalla oleva ihminen pyytää johonkin rooliin, jota ei ole olemassa. Se on tosi turhauttavaa ja väärin, eikä tuollaista asemaa saisi käyttää hyväkseen. Se on aikani tuhlaamista ja minun esineellistämistäni, eikä pitäisi kuulua tähän maailmaan enää ollenkaan. 

Tervo ei halua kohdistaa kaikkea sanomaansa vain Hirviniemeen, vaan kaikkiin, jotka käyttävät valta-asemaansa hyväkseen. 

– Tätä on ihan joka puolella varsinkin viihde- ja markkinointialalla. Aikaisemmin on vain hymyilty ja annatte asioiden mennä. Olen itsekin vuosia ajatellut, että tämä nyt on tällaista. Aiemmin en ole uskaltanut ottaa kantaa, koska olen pelännyt töiden puolesta, enkä ole halunnut olla hankala tyttö. Kaikkien pitäisi uskaltaa olla se hankala tyttö, että tämä joskus loppuu. Aina kysytään, että haluanko kertoa asioista omalla nimelläni. Eihän se, joka tästä kertoo, ole häpeän keskipisteessä, eikä me tässä mitään väärin tehdä, vaan Aku on tehnyt väärin, Tervo kertoi. 

Tervo on asunut viimeiset yhdeksän vuotta ulkomailla. Hän kuitenkin sanoo, että lähes kaikki hänen suomalaiset julkkistuttunsa ja -ystävänsä ovat kertoneet, että Hirviniemi laittaa vastaavanlaisia viestejä ”kaikille”.

Ilmoitus Hirviniemen epäasiallisesta käytöksestä Olen Julkkis…Päästäkää Minut Pois! -ohjelman kulisseissa

Yle nosti esiin 22. marraskuuta, että Hirviniemi on käyttäytynyt epäasiallisesti työryhmän naisjäseniä kohtaan Olen Julkkis…Päästäkää Minut Pois! -ohjelman illanvietoissa. MTV on kyseisen ohjelman tilaaja, ja se esitettiin MTV3-kanavalla tammikuussa 2022. Ohjelman tuotannossa työskennellyt henkilö teki kirjallisen ilmoituksen Hirviniemen käyttäytymisestä kesken kuvausten ITV Studios Finlandilla tuotannosta vastaaville henkilöille. 

ITV Studios Finlandin toimitusjohtaja ja vastaava tuottaja Pete Paavolainen vahvisti asian MTV Uutisille sähköpostitse 23. marraskuuta. 

– Kaikkien tuotannoissamme mukana olevien ihmisten hyvinvointi on ensisijaisen tärkeää. On totta, että vuoden 2021 I'm A Celebrity Finland -ohjelman tuotannon alkuvaiheessa meille tuli ilmoitus ohjelman juontajan epäsopivasta käytöksestä muita työryhmän jäseniä kohtaan työryhmän illanviettojen aikana. Kun väärinkäytös tuli tietoomme toimimme välittömästi meidän code of conduct -sääntöjemme mukaan ja otimme yhteyttä kaikkiin asianosaisiin. Tämän jälkeen ohjelman juontaja ei enää osallistunut tuotannon yhteisiin illanviettoihin eikä häiriökäytöstä ilmennyt lopputuotannon aikana, Paavolainen kirjoitti viestissään.

MTV:n yritysviestinnästä vastaava Suvi Aherto kertoi sähköpostitse, että MTV:lle on raportoitu kyseisen ohjelman kuvausten illanvietosta tilanne, jossa Hirviniemi on tehnyt sopimattomia ehdotuksia. 

– Saimme tapahtuneesta tuotantoyhtiön raportin ja puutuimme tuotantoyhtiön kanssa asiaan välittömästi nollatoleranssikäytäntömme mukaisesti. Tapahtumien kulku selvitettiin, ja Hirviniemen kanssa käytiin asiasta vakava keskustelu myös tuotannon jatkumisen edellytyksistä. Keskustelun jälkeen Hirviniemi kävi tilannetta läpi kaikkien henkilöiden kanssa, joille hän oli sopimattomia ehdotuksia tehnyt ja pyysi käytöstään anteeksi. Näiden tuotannon valvomien keskustelujen jälkeen päätettiin, että tuotannolla oli edellytykset jatkua, Aherto kirjoitti sähköpostitse MTV Uutisille 23. marraskuuta. 

Aherton mukaan asianosaisille tarjottiin välittömästi keskusteluapua, ja MTV varmisti tuotantoyhtiöltä päivittäin, että tuotannossa oli turvallista työskennellä. Tämän tapauksen jälkeen MTV:lle ei Aherton mukaan ole tullut tietoa Hirviniemen sopimattomasta käytöksestä. 

Vuonna 2023 Hirviniemellä ei ole ollut juontajasopimusta MTV:lle, eikä hänellä ole sopimuksia myöskään tulevista viihdetuotannoista

– Pois lukien kuitenkin mahdolliset suoraan tuotantoyhtiöiden kanssa aiemmin sovitut näyttelijäntyöt sarjoissa tai elokuvissa, Aherto kirjoitti sähköpostissaan. 

Hirviniemi on mukana kahdessa Warner Bros. Discoveryn tilaamassa ohjelmassa, jotka julkaistaan vuonna 2024 TV5:llä. Toinen ohjelma on matkailuaiheinen ja toinen viihteellinen tietokilpailu. 

Warner Bros. Discoveryn Suomen viestintäpäällikkö Jenni Kokkosen mukaan yhtiöllä ei ole tietoa Hirviniemen häiriökäyttäytymisestä. 

– Mitään vastaavaa ei ole tullut ilmi liittyen Aku Hirviniemen tuleviin ohjelmiin TV5:lla. Emme hyväksy sopimatonta käytöstä missään tuotannossa, Kokkonen kertoi MTV Uutisille puhelimitse 23. marraskuuta. 

Vitsailua viestikohusta pikkujoulukeikalla

IS uutisoi 23. marraskuuta, että Hirviniemen ja pianisti-säveltäjä Iiro Rantalan  Akun ja Iiron pikkujoulushow -esityksessä 22. marraskuuta teatteri Kapsäkissä Hirviniemi oli viitannut seksiviestikohuun sketsihahmo Marja Tyrninä. Hahmo oli sanonut, ettei ole saanut epäasiallisia viestejä Hirviniemeltä.

Hirviniemi viestitti MTV Uutisille 24. marraskuuta, että on sairauslomalla eikä antanut kommentteja viestikohua tai Olen Julkkis…Päästäkää Minut Pois! -ohjelmaa koskien.

Rantalan esiintymisistä Suomessa vastaava Pia Raitala viestitti MTV Uutisille 24. marraskuuta, ettei Rantala halua kommentoida tapausta. 

Hirviniemi on pyytänyt 21. marraskuuta Instagramissa anteeksi kaikilta, joita hänen toimintansa on loukannut. Lisäksi hän on pahoitellut 23. marraskuuta edellä mainitulla pikkujoulukeikalla vitsailuaan tuoreista uutisista ja huonosta käytöksestään. Tässä yhteydessä hän ilmoitti peruvansa loppuviikon keikkansa ja jäävänsä sairauslomalle. 

Potkut teatterista, jäi pois yrityksensä toiminnasta

20. marraskuuta uutisoitiin Hirviniemen eroavan Hihhihhii-tuotantoyhtiön hallituksesta. Tiedotteessa kerrotaan Hirviniemen eroavan hallituksesta "taatakseen yhtiölle työrauhan". 

– Hirviniemi ei ole mukana yhtiön operatiivisessa toiminnassa. Hirviniemi on edelleen yhtiön osakas. Selvyyden vuoksi todettakoon, että Tuotantoyhtiö Hihhihhiissä ei hyväksytä häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, tiedotteessa kerrotaan. 

Tuotantoyhtiö Hihhihhiin toiminnassa on mukana myös muun muassa näyttelijä-juontaja Janne Kataja. Hirviniemen erosta uutisoi ensimmäisenä Seiska

23. marraskuuta Hirviniemen kerrottiin jäävän pois Helsingin Kaupunginteatterin Ilmasta rahaa -tuotannosta. Teatteri tiedotti päätyneensä ratkaisuun vakavan harkinnan jälkeen ja valinneensa päärooliin näyttelijä Pekka Strangin, joka palaa vuosien tauon jälkeen HKT:n näyttämölle.

Lisäksi samana päivänä Oulun teatteri tiedotti, että peruu Akun ja Iiron pikkujoulushow’n näytöksen, jonka piti olla 30. marraskuuta. 

– Oulun teatteri ei pidä Akun ja Iiron pikkujoulushow’n esittämistä mahdollisena Aku Hirviniemen ollessa keskellä seksuaalista häirintää koskevaa kohua, teatterin virallisella Instagram-sivulla kerrotaan. 

Show vaihtuu Pikkujouluista parhain – sydämeeni Oulun teen -esitykseen. 

Myös Kangasala-talo kertoi Facebookissa peruvansa kyseisen pikkujoulushow’n esityksen, jonka oli määrä olla 13. joulukuuta. 

– Koemme, että tässä tilanteessa olisi tuntunut väärältä jatkaa esityksen markkinointia ja lipunmyyntiä, Kangasala-talon Facebook-sivuilla kerrotaan.

 

Lue myös:

    Uusimmat