AKT selittää saartoa: Toivomme, että DHL painostaa Itellaa

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton varapuheenjohtajan Arto Sorvalin mukaan AKT:n hallitus on tehnyt päätöksen DHL Freightin saarrosta.

–  Olemme asettaneet kuljetusyrityksistä vain DHL:n saartoon, koska DHL on iso Itellan kappaletavaran toimittaja.  Muidenkin kuljetusyritysten rekkoja on satamissa, mutta kukaan muu ei ole soitellut meille, toteaa Sorvali

– Ainut, mitä AKT:n Sorvali totesi meidän ahdinkoomme oli, että vai niin, paljastaa DHL Freightin Euroopan liiketoimintojen johtaja Esko Häkämies.

DHL:n mukaan he eivät kuljeta ainuttakaan pakettia Itellan kappaletavaraa vaan Itella kuljettaa alihankkijana heidän pakettajaan.

– Toivomme, että DHL painostaa Itellaa sopuun, niin rekat pääsevät liikkeelle. Päätös on tehty AKT:n hallituksessa. Olen pahoillani DHL:lle aiheutuvasta harmista, lisää Sorvali.

"Valtion pitäisi näyttää palkanmaksajana mallia"

Sorvalin mukaan he sopivat joulukuussa 20 euron palkankorotuksesta heinäkuussa, mutta nyt työtekijöille on tulossa jopa 500 euron palkanalennus.

– Tämä johtuu siitä, että nyt vaaditaan työehtosopimuksen vaihtoa, joka muuttaa ehtoja. Olisiko tässä valtion omistaja ohjauksella jotain tekemistä, arvelee Sorvali.

Sorvalin mielestä vähintä, mitä valtio voi tehdä, on näyttää mallia muille.

– Valtio viime kädessä omistaa Itellan. Mitkä ovat Itellan arvot?, päättää Sorvali.


Lue myös:

    Uusimmat