Akava: Työttömyydellä ja palkkaeroilla yhteys

Akavan tutkimusten mukaan palkkaerojen ja työttömyysasteen välillä on todennäköinen syy-yhteys. Akava on tehnyt vertailevan selvityksen, jonka perusteella vähänkoulutetun työvoiman työttömyysaste laskee kun palkkaerot kasvavat.

Arvio perustuu OECD:n palkka- ja työllisyysaineiston vertailuun. Tänään julkistetun selvityksen on tehnyt Akavan tutkimusyksikkö.
-Palkankorotusten suuntaaminen siten, että korotuksen vaikutus kasvaa tulotason noustessa, parantaa vähemmän koulutetun työvoiman työllisyyttä, tulkitsee Pekka Immeli, Akavan talouspoliittinen sihteeri.

Tarkastellut OECD-maat on jaettu selvityksessä kahteen ryhmään. Jakajana on maiden keskimääräinen 8 prosentin työttömyysaste. Selvityksen mukaan molemmissa ryhmissä vähemmän koulutetun työttömyysaste laskee, kun palkkaerot kasvavat.

OECD-maiden vertailun mukaan palkansaajien mediaanibruttopalkat olivat Suomessa ostovoimaltaan alhaisimmat vuonna 1994, Akavan selvityksessä todetaan. Suomessa ostovoima oli noin 95 000 markkaa, kun se Sveitsissä oli noin 160 000 markkaa vuodessa. Matalapalkat olivat selvityksen mukaan kuitenkin Suomessa kansainvälistä keskitasoa.

Viitasalo: Palkkaeroja on kasvatettava

Akavan puheenjohtaja Mikko Viitasalo (kok.) tulkitsee selvitystä siten, että matalien ja keskipalkkojen eroja on kasvatettava koulutettujen eduksi. Viitasalo on vaatinut palkkaerojen kasvattamista aiemminkin, ja hän myöntää aiheen olevan herkkä.

-Bruttopalkkaeroja voidaan kasvattaa myös säilyttämällä palkansaajien nettoansioiden erot ennallaan, Viitasalo sanoo. Viitasalo kertoo, että selvitystä käytetään määriteltäessä Akavan tupo-tavoitteita. Järjestön tavoitteet ovat Viitasalon mukaan selvillä lokakuun alussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat