Kotihoidon tuen jakaminen ei välttämättä heilauta perheen taloutta, väittää Akavan esimerkkilaskelma.
Sen mukaan perheen käteen jäävät tulot pienenivät esimerkkitapauksessa noin sadalla eurolla kuukaudessa eli noin tuhannella eurolla vuodessa, jos isä jäisi kotihoidontuella puoleksi vuodeksi hoitamaan lasta kotiin. Vertailukohdaksi otettiin tyypillisempi tapaus, jossa kotihoidontuelle olisi jäänyt pienempituloinen puoliso.
– Esimerkkilaskelma kertoo, että perhevapaiden jakaminen ei vaikuta perheen käteen jääviin tuloihin niin paljon kuin äkkivilkaisu bruttopalkkojen eroihin antaa olettaa. Toki tilanne on toinen, jos puolisoiden tuloerot ovat erittäin suuret tai toinen vanhemmista on esimerkiksi työtön, korostaa ekonomisti Heikki Taulu.
Akava teki oman esimerkkilaskelmansa perheestä, jossa 1985 syntyneille helsinkiläisvanhemmille syntyy vuoden 2014 alkupuolella ensimmäinen lapsi.
Isän kuukausituloiksi vuonna 2014 oletettiin 3750 euroa ja äidin 3250 euroa. Laskelmassa huomioitiin bruttotulojen lisäksi verotuksen sekä ansiosidonnaisten perhe-etuuksien ja hoitovapaan vaikutus perheen käteen jääviin tuloihin kahdessa eri tapauksessa. Ensimmäisessä laskelmassa loppuvuodesta 2014 alkaen puolen vuoden hoitovapaalle vanhempainrahan turvin jää äiti ja toisessa isä.
Akava vaatii hallitukselta rohkeutta uudistaa kotihoidon tukea
Kotihoidon tuen jakaminen vanhempien kesken olisi hallitukselta rohkea päätös, joka edistäisi työmarkkinoiden tasa-arvoa.
– Perhevastuun kasautuminen naisille on heikentänyt naisten työmarkkina-asemaa ja johtanut siihen, että heillä on heikompi ura- ja palkkakehitys kuin miehillä, muistuttaa Akavan asiantuntija Tarja Arkio.
Akava uskoo, että uudistus nostaisi työllisyysastetta, mikä on nykyisessä taloustilanteessa välttämätöntä. Vaikka kotihoidon tuen uudistus lisää ainakin aluksi julkisia menoja, se maksanee itsensä takaisin pitkällä aikavälillä.
Akava on huolissaan siitä, että perheet eivät pysty kunnolla arvioimaan pienten lasten hoidon vaikutuksia perheen talouteen. Akava esitti viime syksynä uudistusta valmisteltaessa, että Kansaneläkelaitos ja Verohallinto rakentavat laskurin, jonka avulla perheet voivat luotettavasti arvioida perhevapaiden vaikutuksia talouteensa.
Nyt arviointi on melkoista pykälä- ja laskuriviidakossa seikkailua, joten vain harva tekee perusteellisia laskelmia.
Uusimmat
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
20:33
Boeing jälleen pulassa – lentokone kynti Turkissa asfalttia, kun nokkateline irtosi
-
20:27
Jalkapalloilijaa heitetty hapolla – hyökkäyksestä karmeaa jälkeä
-
20:11
Saako parvekkeella grillata? Tästä syystä kieltäminen olisi yhtä tyhjän kanssa
-
20:10
Stubb: En näe valuvikaa suomalaisessa tiedustelussa
-
20:01
Prinssi Harry palasi taas kotimaahansa – muttei tapaa syöpähoitojen keskellä olevaa isäänsä kuningas Charlesia
-
20:00
Meksikon turistikuolemat järkyttävät – reppureissaaja, tarkkana näissä suosikkikohteissa!
-
Lataa lisää