Mainos

Akateemikko Bertel Gardberg kuollut

Gardbergiä pidetään modernin suomalaisen hopeasepäntaiteen luojana.

Taiteilija, akateemikko Bertel Gardberg on kuollut. Hän kuoli perjantaina 90 vuoden iässä. Gardberg oli tunnettu hopeaseppä ja muotoilija.

Tammisaaressa vuonna 1916 syntynyttä Gardbergiä pidetään modernin suomalaisen hopeasepäntaiteen luojana sekä aikansa johtavana taidekäsityön mestarina ja edistäjänä. Hänet tunnettiin myös taidokkaana kivenkäsittelijänä.

Akateemikoksi Gardberg nimitettiin vuonna 1982.

Gardbergin läpimurto tapahtui 1950-luvulla. Hän saavutti jo uransa alkuvaiheessa mainetta rohkeilla hopeatöillään, joiden joukossa on taidokkaita hopean ja puun yhdistelmiä, alttarikalustoa ja kulhoja.

1950-luvulla Gardberg palkittiin useaan otteeseen Milanon tirennaaleissa, arvostetuilla muotoilualan kansainvälisillä katselmuksilla. Myöhemmin hän sai lukuisia kansainvälisiä tunnustuksia ja oli yksi tunnetuimmista muotoilijoistamme.

Viime vuotensa Gardberg asui Pohjan kunnassa, jossa hän myös eli suurimman osan elämästään.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.