Sään lauhtuminen on tehnyt ajokelistä karmean – aamupäivällä useita ulosajoja

Nopeasti lauhtunut sää on heikentänyt liikennekeliä suuressa osassa Suomea tänään.

Ilmatieteen laitoksen ajokelivaroitus on voimassa alueella Pohjois-Karjalasta Pohjois-Savon kautta Pohjois-Pohjanmaalle sekä maakunnissa niistä pohjoiseen. Kehnosta jalankulkusäästä puolestaan varoitetaan Savon ja Karjalan neljässä maakunnassa sekä Keski-Suomessa.

Varsinkin pienet tiet ovat nyt hyvin liukkaita Itä- ja Pohjois-Suomessa, kun niiden jää- ja lumipeite on alkanut sulaa vesijääksi, kerrotaan tieliikennekeskuksesta Tampereelta.

Maanantai näyttää onneksi olevan tieliikennekeskuksen mukaan hiljainen vuodenvaihteen välipäivä autoliikenteessä.

Aamupäivällä pelastuslaitokset ovat saaneet hälytyksiä useista ulosajoista, mutta vakavia loukkaantumisia ei ole tullut maanteiltä tietoon.

Aamulla liikennesää oli idässä ja pohjoisessa huono myös siitä syystä, että yöllä Suomen yli kulki itään sadealue. Siitä satoi niin vettä, lunta kuin räntääkin.

Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa on tänään voimassa tulvimisvaroitus.

Kaikilla Suomen merialueilla tuulee kovaa lännestä. Uudenvuodenaattona tiistaina on syytä varautua varsin korkeisiin aaltoihin lounaisilla merialueilla.

Suomen maa-alueille ei ole annettu aattopäiväksi tai uudenvuodenpäiväksi mitään varoituksia.

Lue myös:

    Uusimmat