Aivoinfarktin saanut istui yksin litimärällä asfaltilla pää polvien välissä, kunnes Erica ja Katriina tulivat paikalle: "Ei voinut näyttää siltä, että kaikki on kunnossa"

Rohkeat naiset auttoivat aivoinfarktin saanutta Kirkkonummella – kaksikko kertoo nyt, miten muut kävelivät ohi 5:58
Rohkeat naiset auttoivat aivoinfarktin saanutta Kirkkonummella – kaksikko kertoo nyt, miten muut kävelivät ohi.

Erica Rothberg ja Katriina Hultman ihmettelevät sitä, että heistä itsestäänselvältä tuntuva teko – maassa istuvan ihmisen auttaminen – on saanut paljon huomiota. He pysähtyivät viime marraskuussa aivoinfarktin saaneen naisen luokse Kirkkonummella, ja pitivät hänestä huolta ambulanssin tuloon asti.

Kukaan ei aluksi pysähtynyt sateessa kadulla istuvan naisen luokse viime marraskuussa, kunnes autolla ohi ajaneet Kirkkonummen kunnan kunnossapitopalvelun työntekijät pysähtyivät.

Erica Rothberg ja Katriina Hultman kysyivät ensimmäisenä, onko nainen kunnossa.

– Hänen puheensa sammalsi, mistä ymmärsimme, että hän ei ole ok. Haimme autosta kaikki mahdolliset kuivat vaatteet ja sadesuojaa, Rothberg kertoo.

Opit oli saatu ensiapukurssilla

Molemmat naiset ovat käyneet työnantajan järjestämän ensiapukurssin, josta oli siinä tilanteessa hyötyä.

– Kysyä onko kaikki ok, soittaa hätänumeroon, pitää lämpimänä, puhua, puhua ja vielä kerran puhua, jotta henkilö rauhoittuu, Hultman kertaa kurssilla saamiaan toimintaohjeita.

Maassa istuva nainen oli saanut hälytettyä ambulanssin jo itse aiemmin. Ambulanssin tulossa kesti vielä noin 15 minuuttia Rothbergin ja Hultmanin tulon jälkeen.

– Emme siirtäneet häntä omaan autoomme, sillä joissakin tapauksissa siirtäminen voi esimerkiksi nostaa verenpainetta, mikä voi pahentaa tilannetta, Hultman sanoo.

"Aivoinfarkti koputteli, kiire oli todellinen"

Autettu nainen kiitti parivaljakkoa myöhemmin kirkkonummelaisten omassa Facebook-ryhmässä. Hän kertasi koskettavassa kirjeessä myös omia ajatuksiaan tapahtumahetkellä.

– Istu alas ennen kuin pyörryt. Pysy tajuissasi. Pakko saada apua. Rauhoitu, paniikki pahentaa kaiken. Joku pysähtyy kohta ja soittaa apua, kun itse en pysty. Kädet eivät toimi, nainen kirjoitti.

Nainen kertoo kymmenien autojen ajaneen ohi.

– Kukaan ei pysähdy. Hiukan kauempana menee jalankulkijoita. Istun litimärällä asfaltilla, vilkkaan risteyksen vieressä, pää polvien välissä. Yksin sateessa. Ei voi näyttää siltä, että kaikki olisi kunnossa.

– Sitten lopulta viereeni ajaa pakettiauto, ikkuna aukeaa ja ihanat naiset kysyvät olenko kunnossa. Kuultuaan, että olen jo soittanut apua, he ilmoittavat välittömästi jäävänsä luokseni silti odottamaan ja rauhoittavat kaiken olevan hyvin. Saan takin alleni ja päälleni. He odottavat kanssani, kyselevät oloani ja ovat vieressä. En olisi silloin voinut enempää toivoa.

Myöhemmin selvisi, että nainen oli saanut aivoinfarktin.

– Iso kiitos teille kahdelle naiselle, kun pysähdyitte ja olitte kanssani. En edes tajunnut teitä kiittää tarpeeksi, keskityin vain pitämään paniikin loitolla. Aivoinfarkti koputteli repeytyneellä ja tukkeutuneella valtimosuonella ja kiire oli todellinen.

"Teimme vain sen, mitä pitikin"

Jälkeenpäin Rothberg ja Hultman saivat kiitosta Kirkkonummen kunnalta, joka muun muassa huomioi heitä lahjakorteilla ja ruusuilla 112-päivänä 11.2. 

MTV Uutisten ottaessa yhteyttä, Hultman kertoi olevansa hieman nolona saamastaan huomiosta.

– Minua nolottaa, kun tein vain sen, mitä pitikin tehdä. Olen luullut, että se on itsestäänselvyys, että apua tarvitsevan kohdalle pysähdytään, mutta näin ei näemmä ole.

– Moni vetoaa myös siihen, että kadulle lyyhistynyt saattaa olla humalassa. Mutta kännissä tai ei, ihmistä pitää auttaa, Hultman sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat