Äitinsä veitsellä surmanneelle miehelle murhatuomio, mutta ei rangaistusta

Nukkuvan äitinsä kimppuun veitsen kanssa hyökännyt 20-vuotias helsinkiläismies tuomittiin käräjäoikeudessa murhasta perjantaina 10. maaliskuuta 2017. Mies tuomittiin syyntakeettomana ja hän jäi ilman rangaistusta.

Mies myönsi oikeudessa surmanneensa äitinsä perheen asunnossa Helsingissä kesäkuussa 2016. Mies oli herättänyt nukkumassa olleen äitinsä viiltämällä tätä useita kertoja niskaan, hakannut naisen nyrkein tajuttomaksi ja viiltänyt tätä useita kertoja kaulaan niin, että nainen kuoli lopulta verenhukkaan.

Tuomittu esitti oikeudessa, että teko tuomittaisiin murhan sijaan tappona. Oikeuden mukaan teko oli kuitenkin tehty erityisen raa’alla tavalla ja murhatuomiota perusteltiin muun muassa sillä, että uhri oli teon aikana puolustuskyvytön.

Mies on itse kertonut tehneensä verityön vahvojen harhojen vallassa. Oikeudessa miehen todettiinkin olevan oikeuspsykiatrin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon mukaisesti tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa. Mies jää hoidettavaksi Niuvanniemen sairaalaan.

Mies määrättiin korvaamaan siskolleen tälle tapauksesta koituneet kulut sekä 10 000 euroa kärsimyksestä. 

Mies tuomittiin oikeudessa myös huumausaineiden hallussapidosta. Miehellä oli ollut hallussaan pieni määrä LSD:tä sekä psilosybiinisieniä.

Lue myös:

    Uusimmat