Äiti teki järkyttävän löydön: Facebook-kuvat päätyivät erikoiselle pornosivustolle

Raskausajan kuvat löytyivät äidin järkytykseksi raskaana oleviin naisiin erikoistuneelta pornosivustolta.

Brittiläisen bloggaaja ja äiti Meg Irelandin, 25, Facebookissa jakamat kuvat kasvavasta raskausmahasta herättivät yllättävää kiinnostusta myös aivan toisenlaisessa yleisössä kuin oli tarkoitettu. Kuva päätyi nimittäin pornosivustolle, joka koostaa kuvia raskaana olevista naisista masuineen.

Irelandin mukaan sivustolle päätyi yhteensä noin 15 hänen kuvaansa.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Äiti varoittaakin nyt bloginsa lukijoita julkaisemaan masukuviaan harkiten.

Nainen uskoo kuviensa tulleen kaapatuksi jo vuonna 2014, kun odottava äiti jakoi kuviaan suljetussa ryhmässä Facebookissa. Yksi ryhmän jäsenistä oli ilmeisesti valeprofiili ja kopioi kuvat julkaistakseen ne myöhemmin pornosivustolla.

Ireland kertoo pyytäneensä sivuston ylläpitoa poistamaan kuvansa sivustolla, mutta vasta uhatessaan oikeustoimin, kuvat poistettiin.

Ireland kehottaa muita odottavia äitejä tarkkailemaan, kuka heitä seuraa esimerkiksi Facebookissa, josta hänenkin kuvansa oli otettu.


Lue myös:

    Uusimmat