Äiti tarttui haulikkoon ja yritti murhata perheen vihamiehen Järvenpäässä – verisestä kostosta seurasi vuosien vankeustuomiot

2:00
Näin MTV Uutiset Livessä raportoitiin Järvenpään haulukkoammuskelusta tuoreeltaan

Helsingin hovioikeus piti vankeustuomiot ennallaan tapauksessa, jossa nelikymppinen äiti ampui perheensä vihamiestä kaksipiippuisella haulikolla Järvenpäässä.

Ammuskelu tapahtui kerrostaloalueella Järvenpään Bjarnenkujalla syyskuisena iltana 2019.

Oikeusasiakirjojen mukaan uhri, kolmekymppinen mies, oli noin viikkoa ennen ammuskelua tunkeutunut machete-veitsen kanssa parikymppisen naisen ja hänen poikaystävänsä asunnolle ja uhkaillut tappamisella. 

Oikeuden mukaan parikymppisen naisen äidin ammuskelun motiivina olikin kosto ja vihanpito näistä perheenjäseniinsä kohdistuneista tapahtumista.

Haulit ympäri kehoa

Oikeudenkäynnissä ei voitu osoittaa, millä tavalla uhri oli päätynyt kerrostaloalueelle ammuskeluiltana. Joka tapauksessa häntä oli pyydetty tai hän oli itse tullut oluelle samassa talossa asuvan, perheelle tutun naisen luokse.

Nainen oli viesteissä varmistellut, että mies tulisi paikalle yksistään. Nainen ei saanut avunantoon viittaavaa rikossyytettä, mutta hänen menettelynsä oli oikeuden mukaan edesauttanut rikoksen tekemistä. 

Kun mies saapui, kostoa hautonut äiti oli tähtäysvalmiudessa kerrostalon rappukäytäväsyvennyksessä. Nainen ampui ensimmäisen laukauksen kohti sisäpihaa.

Silminnäkijän mukaan mies väisti toisen laukauksen hyppäämäällä sivuun, mutta hauleja osui osui miehen selkään, takaraivoon ja korvaan. Paetessaan mies nyrjäytti myös nilkkansa. 

Sekä äiti että tapahtumahetkellä paikalla ollut parikymppinen tytär lähtivät miehen perään, äidin huudellessa solvauksia. 

Tyttären miesystävä oli odottanut naisia autossa, jotta he pääsivät nopeasti pois paikalta ampumisen jälkeen.

Tuomioita koko porukalle

Tilanne oli oikeuden mukaan aiheuttanut vakavaa vaaraa myös sivullisille, koska tapahtumapaikkana oli kerrostaloalue. 

Hovioikeus katsoi, että kyse oli äidin ja tyttären yhteisestä rikoshankkeesta, vaikka tytär kiisti ollensa tietoinen äitinsä suunnitelmista. Kumpikin valitti käräjäoikeuden tuomiostaan hovioikeuteen.

Hovioikeus piti vastaajien tuomiot ennallaan. Nina Carita Lundberg sai murhan yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta 7 vuoden vankeustuomion, tytär Lenita Tanya Jasmine Lundberg avunannosta murhan yritykseen 2,5 vuoden tuomion.

Myös tyttären poikaystävä Oskari Verner Timonen sai käräjäoikeudessa 4 vuoden tuomion avunannosta murhaan, mutta hän tyytyi tuomioonsa eikä valittanut hoviin.

Murhayrityksen kohteeksi joutunut Ahmed Mohamed Abdi tuomittiin pahoinpitelyistä, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta käräjillä 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeuteen, mutta myös hän jätti valittamatta ylempään oikeusasteeseen.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja