Mitä vastata, kun pikkutyttö alkaa kiinnostua ulkonäöstään ja vertailla itseään muihin?
Tarina kertoo, että pöllö pyysi muinoin kotkaa viemään ruokaa poikasilleen hänen poissa ollessaan. Kotka löytäisi poikaset helposti, sille ne olivat kaikista metsän linnunpoikasista ehdottomasti kauneimmat. Kotka ei kuitenkaan löytänyt pöllön asuma-alueelta kauniita linnunpoikasia, vain uskomattoman rumia, pieniä takkuisia rääpäleitä. Niitä pöllö ei toki voinut tarkoittaa!
Löydettyään palattuaan poikasensa henkihieverissä pöllö moitti kotkaa kovasti. Tämä puolustautui sillä, ettei voinut tietää poikasten olleen pöllönpoikasia, koska ne eivät olleet ollenkaan kauniita.
Tähän pöllö itkuisena huusi, että eikö kotka sitten tiedä, että jokaiselle äidille juuri hänen lapsensa ovat maailman kauneimmat!
Minulle sinä olet kaunis
Ehkä kaikki lapset eivät ole kauniita, mutta oma lapsi tai holhokki ei ole kriittisenkään äidin silmissä ruma. Aina voi poimia jonkin yksityiskohdan ja kiinnittää lapsen huomion siihen: Ai että oletko kaunis? Minun mielestäni sinulla on ainakin maailman kaunein hymy / maailman sööteimmät silmät / aivan ihanat kiharat / kaunis tapa kävellä ja niin edelleen.
Tämä ei ole oikea hetki korostaa sisäistä kauneutta. Sille on parempia saumoja myöhemmin, muissa yhteyksissä, esimerkiksi kaverisuhteita pohdittaessa. Muussa tapauksessa tyttö saa helposti sen käsityksen, että hän on äidin mielestä todella niin ruma, että on parempi puhua vain muista mukavista asioista.
Älä aseta sisäistä ja ulkoista kauneutta vastinpareiksi. Miksei lapsi muka voisi olla molempia?
