Äiti, olenko minä kaunis?

Tarina kertoo, että pöllö pyysi muinoin kotkaa viemään ruokaa poikasilleen hänen poissa ollessaan. Kotka löytäisi poikaset helposti, sille ne olivat kaikista metsän linnunpoikasista ehdottomasti kauneimmat. Kotka ei kuitenkaan löytänyt pöllön asuma-alueelta kauniita linnunpoikasia, vain uskomattoman rumia, pieniä takkuisia rääpäleitä. Niitä pöllö ei toki voinut tarkoittaa!

Löydettyään palattuaan poikasensa henkihieverissä pöllö moitti kotkaa kovasti. Tämä puolustautui sillä, ettei voinut tietää poikasten olleen pöllönpoikasia, koska ne eivät olleet ollenkaan kauniita.

Tähän pöllö itkuisena huusi, että eikö kotka sitten tiedä, että jokaiselle äidille juuri hänen lapsensa ovat maailman kauneimmat!

Minulle sinä olet kaunis

Ehkä kaikki lapset eivät ole kauniita, mutta oma lapsi tai holhokki ei ole kriittisenkään äidin silmissä ruma. Aina voi poimia jonkin yksityiskohdan ja kiinnittää lapsen huomion siihen: Ai että oletko kaunis? Minun mielestäni sinulla on ainakin maailman kaunein hymy / maailman sööteimmät silmät / aivan ihanat kiharat / kaunis tapa kävellä ja niin edelleen.

Tämä ei ole oikea hetki korostaa sisäistä kauneutta. Sille on parempia saumoja myöhemmin, muissa yhteyksissä, esimerkiksi kaverisuhteita pohdittaessa. Muussa tapauksessa tyttö saa helposti sen käsityksen, että hän on äidin mielestä todella niin ruma, että on parempi puhua vain muista mukavista asioista.

Älä aseta sisäistä ja ulkoista kauneutta vastinpareiksi. Miksei lapsi muka voisi olla molempia?

Pienten patojen korvat

Vanha kansa sanoo, että rumista pikkulapsista kasvaa kauniita aikuisia. Toisaalta kauneuskäsitykset muuttuvat, ja vain muutos on pysyvää. Meidät nykyäidit on ehkä kasvatettu vähättelemään omaa ulkonäköämme ylpistymisen välttämiseksi. Lapsen terävät korvat voivat myös poimia kommentteja ulkonäöstä ja saada niistä ihan eri käsityksen kuin oli tarkoitus:

– Lapsiparka, ihan isänsä näköinen! (katkeroitunut äiti ystävättärelleen avioeron jälkeen, kun mikään ei olisi saanut muistuttaa entisestä miehestä)

– Miten sinä olet kasvanut! Sinä olit pienenä niin söpö. Merkillistä, miten lapset voivat muuttua niin nopeasti! (hössöttävä täti-ihminen sotkee pituuskasvun ihmettelyn ja vauvamuistelut puheessaan tarkoittamattaan)

– Älä ota enää karkkia! Tulet lihavaksi ja sitten kukaan ei enää tykkää sinusta. (kiireinen äiti esittää ensimmäisen keksimänsä syyn lopettaakseen lastensa napostelun ennen ruokaa ja yhdistää ystävien saamisen hoikkuuteen – anoreksian ensimmäinen siemen on kylvetty)

Miesten maailmasta

Pitäisikö myös isien miettiä asiaa etukäteen? On sanottu, että kaunein lahja, jonka isä voi tyttärelleen antaa, on rakastaa tytön äitiä ja sanoa se. Isän harkitsemattomat kommentit vaikka naispuolisen televisioesiintyjän ulkonäöstä – "Jestas, kun tuolla on leveä p***e" – lasten kuullen merkitsevät enemmän kuin luulisi: jos olet vääränlainen, sinulle on oikeus nauraa. Vaikka lapset ovat älykkäitä, heiltä puuttuu aikuisen suhteellisuudentaju.

Tyttö, jolla on veljiä, ei ole vaarassa tulla turhamaiseksi, vaikka vanhemmat häntä kuinka kehuisivat. Pikkupoika pitää sisarensa maan pinnalla: hän tonkii kielletyt laatikot, salakuuntelee puheluita ystävättärien kanssa ja kantelee äidille liian varhaisista meikkikokeiluista.

Monet lapset kasvavat nykyisin kuitenkin hyvin naisvaltaisessa maailmassa: eronnut äiti seurustelee toisten eronneiden äitien kanssa, tarhan väki on yleensä naisia, alakoulun opettaja on nainen. Mistä löytyisi turvallinen peili, kun ulkonäön yksityiskohdat alkavat kiinnostaa?

Kultakeiju vai Rääpäle?

– Minut on rakastettu kauniiksi, sanoo omien sanojensa mukaan "tuiki tavallisen näköinen" Elina, 20.

– Ilman silmiäni sulautuisin seinäpaperiin, mutta isä ja äiti kutsuivat minua "Tähtisilmäksi" tai pienuuteni tähden "Kultakeijuksi". Naapurissa oli yhtä pienikokoinen tyttölapsi, jota vanhemmat kutsuivat "Räksyksi", lyhenne "Rääpäleestä" kuulemma!

– Jos kaikki pikkutytöt ovat kauniita, niin mistä tulevat kaikki rumat vanhat akat? kysyy puolestaan 35-vuotias Tuija ja vastaa itse:

– Ne syntyvät yksinäisyydestä, katkeruudesta, kärsittyjen vääryyksien hellimisestä ja pettymyksistä.

Tuijan mukaan loppupeleissä elämätön elämä piirtää syvimmät vaot sekä kaunottaren että tavallisen pulliaisen kasvoille. Kasvonpiirteilleen harva voi mitään, ja rypistymistä säätelevän kollageenin määräänkin on vaikea vaikuttaa, mutta innostuksen liekki kaunistaa vanhan ja nuoren. Ei siis anneta unelmien kuolla tyttärien silmistä!

Helmi nyt myös Twitterissä, tutustu!

Teksti: Hanna Myllys

Kuvat: Shutterstock