Kirjan karu kuva Jehovan todistajista: Rivistä livenneet erotetaan perheistään

Yksi vahvimmista pelotteista on Harmagedon – Jumalan ja ihmisten viimeinen taistelu, josta vain Jehovan todistajat voivat näkemyksensä mukaan selvitä elossa. Jehovat uskovat Harmagedonin saapuvan pian.

– Vielä nytkin tulee mieleen, kun uutisia kuulee, että nytköhän se maailmanloppu sitten tulee. Kovilla myrskyillä luulee Harmagedonin alkaneen, kertoo yksi kirjaan haastatelluista peloistaan.

Ruoho on haastatellut kirjaa varten 64 ihmistä, joista lähes kaikki ovat jättäneet yhteisön. Jehovantodistajuudesta eroaminen on usein rajua: yhteys omaan perheeseen katkeaa usein lähes täydellisesti. 

Lukijan kannalta rankimmilta tuntuvat haastateltujen tarinat siitä, kuinka uhkakuvat sanelevat vanhempien ja lasten välisiä suhteita.

Ristiriitoja syntyy muun muassa silloin, kun toinen vanhemmista on sitoutuneempi yhteisöön kuin toinen, kertoo nimimerkki Anna.

– Näissä tilanteissa todistajavanhempi yrittää kaikin keinoin saada lapset mukaansa järjestöön... Syynä on se, että kaikkien järjestön ulkopuolisten uskotaan tuhoutuvan pian koittavassa Harmagedonissa – lastenkin, jos he eivät ole todistajien yhteydessä.

– Meille myös kerrottiin, kuinka sukulaiset tulevat kuolemaan pian tulevassa Harmagedonissa... Muistan usein itkeneeni yksin salaa isäni ja sukulaisteni puolesta. Äitini läsnäollessa en suruani uskaltanut näyttää, koska äitini mielestä maailmallisia ei saanut surra, kertoo nimimerkki Aulikki. 

"Äitini soittaa pari kertaa vuodessa kännissä"

Jehovan todistajat käyttävät ryhmästä eronneiden eristämisestä termiä 'rakkaudellinen menettely'.

Aila Ruohon näkemyksen mukaan Jehovan todistajat ovat antaneet julkisuuteen kaunistellun kuvan käytännöstä, josta haastateltavat puhuvat karttamisena.

– Vaikka järjestö pyrkii mediassa antamaan lämminhenkisen kuvan perhesuhteiden tai tarkemmin sanottuna perhesiteiden säilymisestä myös irtautumisen jälkeen, saamissani vastauksissa on lukemattomia kuvauksia siitä, miten läheisetkin suhteet menevät poikki. 

– Voi perustellusti kysyä, miksi millään ryhmällä saisi ylipäätään olla valta leikata ihminen täysin irti omasta elämästään, viedä perhe ja ystävät, Ruoho kirjoittaa.

Nimimerkki Ilpo kertoo Jehovista erottamisen vieneen häneltä monta ihmissuhdetta.

– Päivää ennen erottamisilmoitusta olimme naapurissa kylässä pitämässä "erotusbileitä", naapurit halailivat ja itkivät, koska minua oltiin erottamassa. Seuraavana iltana erotukseni ilmoitettiin valtakunnansalilla ja karttaminen alkoi. Naapurit eivät enää puhuneet minulle, eikä kukaan muukaan Jehovan todistaja. Asioita oli vaikea hoitaa, mutta se helpottui, kun muutin pois. Minulla on porttikielto lapsuudenkotiin. Äitini soittaa pari kertaa vuodessa kännipäissään, kertoo Ilpo.

– Äitini on noin vuosi sitten hävittänyt kaikki valokuvani ja muut todisteet siitä, että olin koskaan edes olemassa. Siskoni kertoi, että hän [äiti] kertoo uusille tuttavuuksille silmät kirkkaana, että hänellä on vain kaksi tytärtä. On kuulemma "niin paljon helpompaa eikä tule kiusallisia kysymyksiä", kertoo Pumpuli.

"Toivoin luokkatovereideni kuolevan, jotta pelastun itse"

Haastatelluista moni kertoo päässeensä terapian avulla eteenpäin elämässään sen jälkeen, kun he lähtivät yhteisöstä.

– Terapiassa on käynyt ilmi, että... nämä asiat tulevat esille traumaattisina kokemuksina, aiemmin ollut varmaankin kyseessä posttraumaattinen stressihäiriö, silloin kun tapahtumat olivat ajankohtaisia... Edelleenkin osa näistä peloista on säilynyt alitajunnassa pikkulapsesta asti jatkuneen aivopesun seurauksena, kertoo Pihla.

– Oikeasti vasta aikuisena olen tajunnut, kuinka kieroutunutta on ollut lapsena toivoa, että kaikki muut kuolisivat, jotta itse saisi elää paratiisissa ikuisesti. Olen kasvanut siinä toivossa, että kaikki luokkatoverini kuolisivat mahdollisimman pian, ja tuota ajattelutapaa on hehkutettu hienoa asiana... Terapeuttini tuntui olevan ihmeissään, kuinka olen selvinnyt näinkin tasapainoisena lapsuudestani, kirjoittaa nimimerkki Katiska.

Verenluovutuskielto herättää ristiriitaa yhteisön sisällä

Nimimerkki Riitta kertoo alkaneensa pikku hiljaa vahvistua henkisesti, kun hän ymmärsi myös muiden näkevän ristiriitaisuuksia Jehovan opeissa.

Yhtenä esimerkkinä mainitaan Jehovan todistajien sääntö siitä, että verta ei saa ottaa vastaan eikä luovuttaa missään olosuhteissa. Se ei välttämättä olekaan absoluuttinen totuus. Riitta luki netissä Jehovan todistajien omia pohdintoja siitä, olisiko verenluovutus-pykälää mahdollista kenties lieventää.

– Kun lueskelin noita sivustoja, niin tajusin aika pian, koko ajan vahvemmin, että eihän koko juttu olekaan tosiaan mitään se kummempaa kuin yksi lahko muiden joukossa – ei mitään ainutlaatuista. Koko opetus ei olekaan totta juuri sellaisenaan! Myös sisäpiirin "paljastukset" Yhdysvalloissa toimivan hallintoelimen toimista, siitä miten erehtyväistä ja mielivaltaista porukkaa hekin olivat, avarsi tajuntaa, kirjoittaa Riitta, ja jatkaa:

– Muistan vieläkin sen päivän, kun olin sen varsinaisen ahaa-elämyksen saanut, ja lähdin sitten bussilla töihin. Siihen asti olin elänyt elämääni vähän jollain tapaa ihmisiä väistellen, mutta nyt tuntui siltä, että "mahtavaa, olen osa porukkaa, nämä ihmisethän ovatkin kaikki jopa ystävällisiä täällä bussissa. Voin rakastaa heitä, he eivät olekaan mitään pahoja tai tuhottavia, saisin vaikka jutella heidän kanssaan mitä haluan ja olla heidän ystävänsä jos haluan.

Nimimerkki Joie on lähtenyt Jehovan todistajien riveistä, ja kehottaa kyseenalaistamaan yhteisön oppeja. Yksi opeista on, että opiskelua tärkeämpää on käyttää aikansa siihen, että yrittää käännyttää "maallisia" Jehovan todistajaksi.

– Elämä ei pääty siihen kun jättää lahkon. Se alkaa siitä. Tätä vapautta, omanarvontuntoa, onnellisuutta on vaikea kuvailla ihmisille, jotka ovat tottuneet elämään tiukan kontrollin ja kurin alla. Maailma on mahtava paikka. Täynnä hyviä ihmisiä, joilla on terve arvomaailma ja selvä oikean ja väärän taju. Elämässä on NIIN PALJON upeita asioita, jotka missataan lahkon päättömien opetusten takia. Kouluttautukaa, opiskelkaa, nauttikaa elämästä, käyttäkää omia aivojanne... Yksikään lahko tai ihminen ei ole sen arvoinen, että uhraatte oman onnellisuutenne ja hyvinvointinne. Voi kunpa ymmärtäisitte tämän, toteaa Joie tuoreessa teoksessa.