Pahasti kaatunutta esikoistaan sairaalaan kiidättänyt australialaisäiti sai kuulla, että hänen nuorempi poikansa oli kuollut toisessa onnettomuudessa vain minuutteja aiemmin, kertoo muiden muassa The Brisbane Times.
Raskaana oleva kolmen lapsen äiti, Kellie Simpson, oli viemässä 15-vuotiasta esikoispoikaansa Baileytä sairaalaan, koska teini oli kaatunut pahasti kasvonsa loukaten.
Samaan aikaan, kun Bailey loukkasi itsensä, teinin 13-vuotias veli Liam ylitti parin korttelin päässä olevaa vilkasta tietä skootterillaan. Liam törmäsi autoon. Lapsi kuoli saamiinsa vammoihin onnettomuuspaikalla.
Koulusta kotiin skootterilla matkannut Liam kuoli törmättyään auton kanssa. Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Kellie sai kuulla järkyttävän uutisen puhelimitse viedessään Liamia sairaalaan.
– Aluksi hän ei voinut ymmärtää sitä ja luuli, että puhelimessa puhunut henkilö oli vain sanonut väärän nimen ja puhui Baileystä. Sitten hän tajusi, että jotain muuta oli tapahtunut, Kellien sisko Danni Simpson sanoo The Brisbane Timesin mukaan.
