Australialaisäiti keksi nerokkaan keinon, jolla hän saa lapsensa tekemään kotityöt ja opettaa näille vastuullista rajankäyttöä.
Lapsiperheissä voi helposti käydä niin, että päivittäiset kotityöt kasaantuvat vanhempien harteille. Kodin askareiden hoitaminen lasten kanssa kuitenkin kannattaa, sillä tutkimuksissa siitä on todettu olevan hyötyä lapsille.
Harva lapsi kuitenkaan nauttii kotitöistä, ja siksi heitä saattaa joutua hiukan houkuttelemaan niitä tekemään. Kolmen lapsen äiti Trish keksi kuitenkin loistavan kikan, jolla lapset saa omatoimisesti mukaan kodin askareisiin. Mikä parasta, keino todella toimi heidän kolmelle lapselleen, jotka ovat iältään neljä-, kuusi- ja kahdeksanvuotiaat.
Kolikot ja tehtävät taululle
Trish kertoo vaihtaneensa tavallisen kotitöiden tehtävälistansa tauluun, johon on kiinnitetty rahaa jokaisen kotityön arvon mukaisesti. Äiti etsi kaupasta taulun ja klipsejä, joilla onnistuisi kiinnittämään kolikot suoraan jokaisen tehtävän kohdalle.
