Äiti jännitti tärkeää päivää – teki uskomattoman lahjoituksen päiväkodille

Pienen poikansa menettänyt äiti järjesti koskettavan lahjoituksen päiväkodille päivänä, jona hänen poikansakin olisi aloittanut päiväkodissa.

Yhdysvaltalaisäiti Courtney Scott odotti peläten päivää, jolloin hänen edesmennyt poikansa olisi aloittanut päiväkodissaan. Suremisen sijaan Scott päätti tehdä päivästä merkityksellisen.

Scott pystytti jo viime heinäkuussa keräyksen paikalliselle koululle. Hänen yllätyksekseen kymmenet ihmiset osallistuivat ja lahjoituksia kertyi yli 1 500 dollarin eli noin 1 330 euron arvosta. Lahjoitus käytettiin uusien koulutarvikkeiden ostoon.

Kun koulut avasivat ovensa jälleen uutta lukuvuotta varten, marssi Scott koululle anteliaan lahjoituksen kanssa.

– En saanut saattaa poikaani päiväkotiin ensimmäisenä päivänä, mutta sain kävellä hänen muistonsa kanssa ja se oli hienoa, Scott kertoi.

Neljän lapsen äiti Scott menetti pienen Carsyn-poikansa tämän ollessa reilun vuoden ikäinen. Poika putosi naapurin pihalla olleeseen altaaseen ja hukkui.

– Haluan maailman muistavan poikani ikuisesti. Suurin huoleni on, että perhe ja ystävät unohtaisivat hänet, Scott sanoi.

Tänä syksynä yhteensä kahdeksan koulua sai Scottin aloitteesta lahjoituksena kaivattuja koulutarvikkeita.

Lisäksi Scottin perhe jakaa vuosittain lappuja, joissa kehottaa ihmisiä tekemään yllättäviä hyviä tekoja toisilleen. Samaan aikaan perheellä on tapana vapauttaa taivaalla yhteensä 15 ilmapalloa 15 kuukauden ikäisenä menehtyneen poikansa muistoksi.

– Minun tehtäväni on ylläpitää hänen muistoaan viimeiseen asti, Scott sanoi.

Video: Suomalaislapset selittävät rakkauden.

Lähde: CBS News

Lue myös:

    Uusimmat