Ainutlaatuinen video: Arka pyy uskaltautui syömään puolukoita suomalaismiehen kädestä

Harvinainen ystävyys: arka pyy hyväksyy ihmisen tarjoaman lounaan 1:13

Kokkolalainen luontoharrastaja Jani Ylikangas vietti sunnuntaina harvinaisen hienon hetken pyyn kanssa. Tammikuusta lähtien pyyhyn luottamussuhdetta synnyttänyt Ylikangas pääsi nauttimaan pyykoiraan kanssa ainutlaatuisesta kanssakäymisestä.

Ylikangas tarjosi pyylle puolukkalounaan.

– Ajattelin, että vaikka metsä on täynnä ruokaa, kokeilenpa silti tarjota puolukkaa. Hetken mietittyään pyy tulikin sitten kädestäni hakemaan, Ylikangas kuvaa tapahtunutta.

– Se ruokkiminen tuossa ei ole se pääjuttu, vaan se, että olen pyrkinyt pääsemään pyyn kanssa väleihin. Ja nyt luottamussuhde on syventynyt tälle tasolle. Tästä ruokkimisesta puhuin tutuille, ja se herätti vähän epäuskoa niin päätin, että julkaisen todistusaineistoksi videon, Ylikangas jatkaa.

"Luonnossa en liiku kuvien, vaan luonnon vuoksi"

Pyyt ovat hyvin arkoja lintuja. Ylikangas kertookin, että pyiden kanssa tammikuussa alkanut projekti tulee jatkumaan ainakin vielä tulevaan tammikuuhun.

– Tammikuussa päätin, että alan kuvata pyitä enemmän. Se on suosikkilintulajini. En kuvaa luonnossa satunnaisia hetkiä, vaan tutustun tiettyihin yksilöihin ja kuvaan niitä yksilöinä. Että tutustun ensin ja sitten, kun eläin hyväksyy sen, että kuvaaja on paikalla, siinä vaiheessa alan kuvata enemmän. Sitä ennen se on luottamuksen hankkimista, Ylikangas kuvaa pitkäjänteisyyttä vaativaa harrastustaan.

Ylikangas kertoo luonnon kuuluneen elämäänsä aina. Lapsesta asti isänsä kanssa luonnossa ja metsässä liikkunut Ylikangas pitää luonnossa oleskelua rentoutumiskeinona. Luonnossa hän ei liiku kuvien, vaan luonnon vuoksi. Eläinten kohtaamisia hän tallentaa, jotta upeista kokemuksista jäisi muistoja.

– Kyllähän se tietysti hienoa on, että ihmiset näkevät kuvia. Siksi laitan niitä Facebookiinkin, mutta eivät kuvat ole se itsetarkoitus.

"Lintu osoittaa hyväksyntänsä selvästi"

Ylikangas kuvaa villin luontolinnun luottamuksen voittamista upeaksi kokemukseksi. Hän kertoo, että lintu osoittaa selvästi, kun se sallii ihmisen tulla lähelleen.

Ylikankaan mukaan kunnioitusta eläintä kohtaan on löydyttävä. Eläimen on saatava tehdä valinta.

– Se on hieno hetki, kun huomaa, että nyt tämä lintu hyväksyy minut maailmaansa. Ensin tulee se vaihe, että lintu ei enää lähde karkuun. Seuraavassa vaiheessa lintu ei enää väistele, vaan tulee kohti, jos reitti menee vierestä. Eli ei enää pelkää millään tavalla. 

Ylikangas pitää hämmentävänä sitä, että pyyvideo on saanut osakseen suurta kiinnostusta.

– Tämä pyyhomma tuli itselle sillä tavalla yllätyksenä, että pyy ei yleensä ole sellainen kohde, mikä ihmisiä niin kiinnostaisi, koska se on niin piilotteleva lintu. Harva on päässyt sitä näkemään luonnossa. Monesti esimerkiksi pöllöt ovat sellaisia, että ne kiehtovat enemmän kuin piilottelevat kanalinnut.

Kuva torpedopöllöstä leviää maailmalla

Pyyvideo ei ole ensimmäinen Ylikankaan otoksista, joka on saanut laajaa huomiota. Esimerkiksi kuva torpedopöllöstä on levinnyt maailmalla kulovalkean tavoin. Myös haukan kanssa otettu selfie on saanut laajasti huomiota.

Vaatimaton Ylikangas, omien sanojensa mukaan harrastelijakuvaaja, kertoo, että kuvat ovat alkaneet elää täysin omaa elämäänsä hänen Facebook-sivujensa kautta.

– Esimerkiksi torpedopöllöstä otin kuvan jo viime vuoden tammikuussa ja latasin sen Facebookiin, mutta vasta tänä syksynä se lähti leviämään ihan valtavasti. Laittomastihan se leviää, enkä edes tiedä sen liikkeistä, eivätkä monet tiedä, että mistä se on peräisin. Tämän pyyvideon kohdalla olen sikäli tyytyväinen, että se ei ole lähtenyt laittomasti leviämään.

Ylikangas kertoo, että pyy on ja pysyy aina. Seuraavia projekteja on kuitenkin jo suunnitteilla.

– Toivon, että videolla esiintyvän koiraspyyn kanssa ystävyys jatkuu ja voin käydä tasaisin väliajoin sitä katsomassa. Kesällä aloin kyllä jo luoda myös suhdetta lehtokurppaan, mutta myöhästyin hieman ja projekti jatkuu keväällä. Onhan noita haaveita ihan valtavasti. Suopöllö, maakotka, saukko, näätä...

Vanhojen ja tulevien projektien dokumentointia voi seurata Jani Ylikankaan Facebook-sivuilta.

Lue myös:

    Uusimmat