Aino synnytti tyttärensä 17-vuotiaana: "Olen ällistellyt, enkö tosissaan nähnyt uhkia, pelkkiä mahdollisuuksia" | MTV Uutiset
Aino synnytti tyttärensä 17-vuotiaana: "Olen ällistellyt, enkö tosissaan nähnyt uhkia, pelkkiä mahdollisuuksia"
4:33Aino synnytti tyttärensä 17-vuotiaana
Julkaistu 21.04.2019 08:06
Maria Aarnio
lifestyle@mtv.fi
Vuonna 2000 Ainosta tuli pienen tyttövauvan äiti. Hän oli tuolloin 17-vuotias. – Kaikesta sydämestäni olin valmis vauvaa rakastamaan ja kaikkeni valmis antamaan, Aino kuvaa nyt.
Kello on 15.24 vuonna 2000. Aino on juuri synnyttänyt pienen tytön; hänen nimekseen tulisi myöhemmin Jenny Emmi Maria.
Aino on 17-vuotias.
– Jennyltä opin sen, että toista ihmistä voi rakastaa niin paljon, että on valmis kuolemaan hänen puolestaan. On valtava halu suojella ja olla turvana, kun ei vain koskaan mitään pahaa tapahtuisi, esikoiskirjailija Aino Leppänen kuvailee nyt.
Tänä päivänä hän on 36-vuotias ja kolmen lapsen äiti. Jennyn syntymästä Aino kirjoitti teoksen Positiivinen yllätys. Siinä kerrotaan teiniraskaudesta, joka ei ollutkaan kauhea kohtalo.
"Tuntui, että miten tämä voi tapahtua minulle"
Aino sai tietää raskaudestaan kouluterveydenhoitajan vastaanotolla lukiossa.
– Kyllä se kovin pysäyttävä hetki oli. Tuntui, että maapallo lakkasi hetkeksi pyörimästä ja aikamoisessa sumussa olin. Tuntui, että miten tämä voi tapahtua minulle, ei minulle voi käydä näin, Aino kuvailee.
Aluksi Ainoa reagoi kuten elokuvissa: hän oli peloissaan, järkyttynyt ja kauhuissaan. Hän soitti äidilleen.
Jenny ja Aino. Kuva Aino Leppäsen kotialbumistaKuva Aino Leppäsen kotialbumista
Tämä ei pyörtynyt järkytyksestä.
– Kyllä edelleen minua ihmetyttää, että kun kesken kiireisimmän työpäivän 17-vuotias tytär soittaa, että "äiti, mä olen raskaana", niin äiti sanoi vain "et varmaan halua olla koulussa, tulen hakemaan sinut".
Isä oli aina muistanut korostaa Ainolle, että tapahtuipa mitä tahansa, kotiin voi aina tulla. Nytkin vanhemmat lupasivat tukea tytärtään. Molempien viesti Ainolle oli alusta asti, että päätös raskauden jatkumisesta tai abortista on täysin hänen.
– Oli äärimmäisen ihanaa, miten he ottivat sen vastaan, Aino sanoo.
Lapsen isä sen sijaan ehdotti aluksi aborttia. Suhde päättyi lopulta eroon.
"Suurin kysymysmerkki oli, miten pärjää taloudellisesti"
Ainon oma äiti teki positiivisen raskaustestin 21-vuotiaana. Isä oli tuolloin vasta 19-vuotias. Uutisen kuullessaan hän kosi Ainon äitiä saman tien.
– Meillä on vähän suvussa sitä, että lapset on tehty aika nuorena, Aino hymyilee.
Teiniraskauksista puhuttiin tuolloin melko vähän, vaikka olihan niitä Ainonkin koulun terveystiedon tunnilla sivuttu. Samalta kylältä Aino tiesi yhden tytön, joka sai lapsen 15-vuotiaana.
Tämä tyttö, kavereiden kaveri, auttoi Ainoa päätöksessään pitää lapsi.
– Minulle oikeastaan suurin kysymysmerkki oli, miten ihminen pärjää taloudellisesti, jos on yksin lapsen kanssa eikä käy töissä. Tämä tyttö sanoi, etteivät lapset Suomessa nälkään kuole. Silloin se jotenkin kirkastui.
"Olen ällistellyt, enkö tosissaan nähnyt uhkia"
Aino ei vieläkään tiedä, mistä se ihmeellinen varmuus tuli. Hän tiesi vain, että aikoi pitää lapsen.
– Jotenkin tuntui, että tämä on oikea ratkaisu. Eivät minua sillä tavalla hirvittäneet yö- tai aamuherätykset tai vaipan vaihto. Kun tajusin, että huoli taloudesta on täysin merkityksetön asia, tuli jokin sisäinen varmuus.
Vain vuorokauden kuluttua raskausuutisen saamisesta Aino oli varma. Hän heitti vajaan tupakka-askinsa roskiin ja päätti saada lapsen.
Aino uskoo, että ihminen on nuorena uskaliaampi – jotenkin varmempi toiveistaan ja aatteistaan.
– Tuntuu, että nykyään kaikkia päätöksiä pitää hirveästi punnita ja miettiä. Näkee paljon enemmän uhkia. Nuorempana ei stressannut asioita samalla tavalla, uskalsi eri tavalla heittäytyä, Aino pohtii.
– Kun katsoo nyt nuoria, kuinka kauhean nuoria ne ovat, ja miettii sitä, kuinka hirveän varma olin. Olen ällistellyt, enkö tosissaan nähnyt uhkia, pelkkiä mahdollisuuksia.
”Isä puolestaan ilmoitti ylpeänä, että oli polttanut ensimmäisen sikarinsa sen kunniaksi, että hänestä tulee vaari.
– Minä olen kyllä vielä turhan nuori vaariksi.
– Kieltämättä 37-vuotias ei vielä aivan vaariksi taivu, minä totesin.
– Jos minä olisinkin vaikka vade?
– Sehän voisi olla aika nuorekas.”
– Lainaus teoksesta Positiivinen yllätys
"Ei ole tarvinnut koskaan miettiä, tuleekohan minulle koskaan perhettä"
Lukion ruokalassa jotkut kuiskuttelivat, ja synnytyshuoneessa yksi kätilöistä kysyi, aikooko Aino pitää lapsen. Muuten hänen ei tarvinnut kovin monelle selitellä päätöstään.
– Välillä vähän kulmat kohosivat, kun joku kuuli, minkä ikäinen olen. Mutta ei mitään vasten kasvoja hirveästi sanottu. Sitähän en tiedä, mitä kaikkea on puhuttu selän takana.
Jo lapsena Aino rakasti leikkiä nukeilla ja hoitaa lapsia. 17-vuotiaana hän osasi jo vaihtaa vaipan, vaikka sitäkin olisi haluttu synnytyssairaalassa erikseen opettaa.
– Äitiys on ihaninta. Se, että olen saanut olla äiti koko aikuiselämäni… Minun ei ole tarvinnut koskaan miettiä, tuleekohan minulle koskaan perhettä, tai saankohan lapsia, Aino kuvaa.
Ja sille kätilöllekin hän olisi halunnut nälväistä jotakin. Kuten: "No, itse asiassa en, haluatko ostaa tämän?".
"En ajattele, että olisin jäänyt jostakin paitsi"
Ponnistusvaihe kesti 24 minuuttia. Sitten Aino oli äiti.
Kriitikko voisi sanoa, että Ainolta jäi jotakin puuttumaan: nuoruushan jäi elämättä, kun lapsi syntyi niin varhain.
– Olin ehtinyt siinä jo vähän eleleskellä nuoruutta, Aino myöntää ja nauraa.
Jenny ja Aino. Kuva Aino Leppäsen kotialbumistaKuva Aino Leppäsen kotialbumista
Ja ehtinyt hän on Jennyn syntymän jälkeenkin.
– En ajattele, että olisin jäänyt jostakin paitsi. Tämä on ollut erilaista elämää, ei parempaa ei huonompaa, vaan erilaista. Olen ehtinyt omat retkeni tehdä tässä matkan varrella.
Kysymykseen siitä, oliko hän 17-vuotiaana valmis äidiksi, Aino vastaa huokaisemalla "wau".
– Melkoinen raakilehan sitä siinä vaiheessa on monellakin tavalla, hän myöntää.
– Kaikesta sydämestäni olin valmis vauvaa rakastamaan ja kaikkeni valmis antamaan
”Sitä paitsi, ei minulla ollut mitään salattavaa tai häpeiltävää. Minä olin raskaana. Minulle oli tulossa pieni vauva. Totta kyllä, olin yhteiskuntamme vallitsevan tottumuksen mukaan hitusen nuori tällaiseen elämäntilanteeseen, mutta jostain kummallisesta syystä en itse lainkaan kyseenalaistanut omaa päätöstäni.”
– Lainaus teoksesta Positiivinen yllätys
Joskus harmitti jäädä kotiin imettämään
Kun Jenny syntyi, Aino oli asunut vain kuukauden verran yksin. Hän ei osannut vielä perusasioitakaan, kuten pyykin pesemistä ja ruoan tekemistä. Silti Ainolla oli palava halu heittäytyä täysillä vauvan hoitamiseen.
– Vaikka joskus vähän harmitti jäädä sohvannurkkaan imettämään, kun kaverit bailasivat kaupungilla, halusin selvästi tehdä sen niin – en niin, että olisin ollut siellä rilluttelemassa. Oli kova palo hoitaa itse se vauva, Aino kuvailee.
– En tiedä, kuinka valmis sitä sitten on. Onko sitä ollut myöhemminkään sen valmiimpi? Lapsen saaminen on opettanut sitä, ettei elämää voi suunnitella. Ei siis pelkästään suunnitella sitä, koska lapset syntyvät, vaan voi esimerkiksi suunnitella, että teen tällä viikolla tämmöistä, ja sitten lapsi sairastuu. Elämän ennakoimattomuutta se on opettanut.
Entä, jos omalle tyttärelle kävisi samoin?
Ainon keskimmäinen lapsi täyttää pian viisi vuotta. Kuopus, kolmevuotias, on jääräpäinen. Lapset ovat iloisia, ja kaikki erikoisen musikaalisia. Jennyllä ja Ainolla on erikoisen lämmin ja välitön suhde.
Entä, jos Jennylle kävisi niin kuin Ainolle vuonna 2000? Sitäkin Aino on jo ehtinyt miettiä.
– En usko, että olisin siitä kovin kauhuissani, hän toteaa.
Toisaalta hän ymmärtää vanhempia, joille ajatus teiniraskaudesta on kauhistus – onhan hän nyt itsekin vanhempi.
– Kun katselee luokassa lukion kakkosluokalaisia, kyllä pyörittelen itsekin päätä itselleni. Että mistä se itseluottamus ja varmuus oikein kumpusi.
"Ei raskaus ole maailmanloppu"
Aino ei varsinaisesti halua kannustaa ketään hankkimaan lasta liian nuorena. Hänhän on itse käynyt sen läpi ja tietää, ettei se ole helppoa.
– Mutta jos se tapahtuisi, en usko, että olisin mitenkään kauhuissani tai pahoillani. Voi ajatella sen sillä tavalla, että pienellä tuella ja avulla siitä voi tulla hyvä juttu. Ei se ole maailmanloppu. Se on ihmisestä kiinni, miten tarina kirjoitetaan: jos saa apua ja tukea, siitä voi tulla ihan hyvä tarina.
Ainonkin tarinassa kävi lopulta hyvin. Hän lähti lukion jälkeen opiskelemaan ja on nyt töissä.
– Ajattelin, kun päätöstä lapsesta tein, että olen vuoden pois lukiosta, menen takaisin ja kirjoitan ylioppilaaksi. Olen miettinyt, miten minulla ei käynyt mielen vieressäkään, että se tarina voisi mennä jotenkin muuten. Erikoinen päättäväisyys kumpusi jostain. Ja tokihan se tarina sitten meni juuri noin.
16-vuotiaalle itselleen hän toivottaisi tsemppiä. Kuiskuttaisi korvaan: "olet ihan oikeassa, hyvin se menee, anna mennä vain".
– Sanoisin, että älä huolehdi niin paljon asioista äläkä ole allapäin. Kaikki järjestyy.
