Aino-Kaisa Saarinen: Hyvä, että Johaugin käryyn vihdoin reagoitiin

Johaugille kahden kuukauden kilpailukielto 1:05

On hyvä asia, että Therese Johaugin dopingkäryyn reagoitiin vihdoin jollain tavalla. Näin sanoi Suomen maajoukkuehiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen kuullessaan STT:ltä Johaugin väliaikaisesta kilpailukiellosta.

Johaugin dopingkäry tuli julki viime viikon torstaina, mutta hänen kahden kuukauden väliaikaisesta kilpailukiellostaan ilmoitettiin tänään keskiviikkona.

Nyt määrätty kilpailukielto ei ole välttämättä Johaugin lopullinen rangaistus. Asian käsittely on yhä Norjassa kesken, ja Johaug on ainakin asian käsittelyn ajan kilpailukiellossa. Hän ei saa myöskään osallistua Norjan joukkueen yhteisiin harjoituksiin.

Saarinen odottaa, että asiasta tehdään tarvittavat lisätutkimukset ja että lopullinen rangaistus on sääntöjen mukainen.

- Järjestelmän uskottavuus on nyt koetuksella. Odotan reilua, sääntöjen mukaista rangaistusta. Kaikille on oltava samat säännöt, harjoitusleiriltä Italiasta puhelimitse tavoitettu Saarinen painotti.

Norjan hiihtoliitto ja Johaug ovat kertoneet, että dopingkäry johtui huulivoiteesta, jolla oli hoidettu Johaugin auringon polttamia huulia harjoitusleirillä Italiassa. Norjan hiihtoliiton mukaan käryyn johtaneen rasvan nimi on Trofodermin. Se sisältää urheilussa kiellettyä clostebolia, joka on anabolinen steroidi. Anaboliset steroidit edistävät lihaskasvua ja urheilusuorituksesta palautumista.

Antidopingviranomaiset ovat aiemmin kertoneet, että anabolisten steroidien käytöstä on rangaistuksena yleensä 2-4 vuoden kilpailukielto. Antidopingviranomaisten mukaan rangaistusta voidaan lieventää, jos katsotaan, ettei teko ole tahallinen.

Lue myös:

    Uusimmat